Alkuun tiedoksi: Jari Järvelän uusimmasta romaanista Raiteet löytyy yksi poikkeuksellisen vaikuttava kohtaus. Se kelpaisi oppikirjaesimerkiksi siitä, kuinka rakennetaan tehokas groteski tilanne. En voi sen tarkemmin kertoa paljastamatta liikaa, mutta se sijoittuu romaanin ensimmäiseen osaan, Riihimäen-Pietarin rautatien rakennustyömaalle.
Raiteet alkaa 1860-luvun nälkävuosista – aiheesta, josta on viime vuosina kirjoittanut ainakin Virpi Hämeen-Anttila romaanissaan Myöhäinen kevät. Orvoiksi jääneet sisarukset päätyvät töihin ratatyömaalle, jota kutsutaan nälkäradaksi tai luuradaksi.
Järvelä luo historiallisesta kurjuudesta hyytävän ja houreisen tarinan kaikkine groteskeine yksityiskohtineen. Tiedän jo, että seuraavan kerran Itä-Suomen junassa tulen miettimään ratatyöläisten luita penkereissä. Järvelä kuvaa kaunistelemattomasti sitäkin, mitä toivottomuus – koko olemassaolon mielekkyyden kyseenalaistaminen – tekee ihmisen psyykelle. Kuvausta tehostaa kontrasti omahyväisen yläluokan ja köyhälistön karun todellisuuden välillä.
Jos Raiteet olisi jatkunut tähän tapaan loppuun asti, olisin ollut valmis julistamaan sen mestariteokseksi. Ikävä kyllä näin ei ole.
Kokonaisuutena Raiteet käsittelee yhden suvun tarinaa kolmessa sukupolvessa. Toisessa osassa naispuolinen punakaartilainen taistelee panssarijunan kyydissä, kolmannessa henkisesti ja fyysisesti sotainvalidisoitunut mies päivystää jatkosodan aikana syrjäisellä itärajan junaseisakkeella.
Henkilöiden synkät kohtalot kietoutuvat siis rautateiden historiaan. Idea on hyvä; vähän kuin Janne Kuusen erinomainen Sukupuu-trilogia, mutta ytimekkäästi yhden aiheen varassa.
Jostain syystä Järvelä ei luurataosan jälkeen kuitenkaan pääse samanlaisiin jylhän goottilaisiin sfääreihin, vaikka luulisi toisen maailmansodan ja vuoden 1918 sisällissodan tarjoavan inspiraatiota. Nämä aikakaudet alkavat olla niin loppuun kaluttuja, että persoonallista käsittelyä tarvittaisiin erityisen paljon. Lähimmäs tulee sivujuoni suomalaisista ns. yliloikkareista – Neuvostoliitossa fasistisabotöörejä, Suomessa ”punaryssiä”.
Toinen ja kolmas osa jäävät silti lähes pliisuiksi vasemman koukun lailla iskevän alun jälkeen. Antikliimaksin tuottaa paitsi ensimmäisen osan päähenkilön kohtalon nopea kuittaaminen toisessa osassa, myös koko kolmas osa. Ensin oli siis kärsimys, sitten kapina – mitä sitten? Vaikka raiteet ovat selkeä motiivi, jonka varaan tukea sukutarina, teemana ne eivät yksinään aivan riitä kantamaan tätä junaa pääteasemalle asti.
Jari Järvelä: Raiteet. 479 sivua. Tammi, 2025.
