Elokuva-arvio|Gabby’s Dollhouse -sarjaan perustuva elokuva on hypersöpöstelevä sekametelisoppa.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Gabby’s Dollhouse -sarjaan perustuva elokuva on hypersöpöstelevä sekametelisoppa, kirjoittaa Tuomo Yrttiaho.
Elokuvan huumoripuoli kaipaa terävöittämistä.
Pirteät popmusikaalijaksot toimittavat sen, mitä lupaavat.
Elokuva herättelee pohdintoja leikkimisen puolesta, mutta poukkoilu pistää pään pyörälle, Yrttiaho kirjoittaa.
Seikkailu
Gabbyn nukketalo. Ohjaus Ryan Crego. 98 min. S. ★★
Keväällä uutisoitiin kuinka Minecraft-elokuva sai yleisön riehaantumaan elokuvateattereissa ympäri maailmaa. Videot hurraavista ja popkornia heittelevistä katsojista loivat hetkessä itseään toistavan ilmiön.
Mahtaako Gabbyn nukkekoti -elokuvan tekijöillä olla toive samankaltaisesta ilakoinnista? Elokuva suorastaan yllyttää interaktiivisuuteen: sanotaan yhdessä, laula mukana, kovempaa!
Tiistai-iltapäivän lehdistönäytöksessä eivät peffat penkistä nouse, eikä kukaan liidaa yhteislaulua. Elokuvan kohdeyleisö on selvästi jossain muualla kuin estoisissa kriitikoissa.
Gabbyn nukketalo perustuu Netflixin interaktiiviseen lastenohjelmaan (2021–), jonka päähenkilö on maagisia nukkekotileikkejä leikkivä Gabby-tyttö (Laila Lockhart Kraner). Traci Paige Johnsonin ja Jennifer Twomeyn luomassa sarjassa on niin näyteltyjä kuin animoituja osuuksia, kun Gabby tempautuu minikokoisena seikkailuun nukkekotihahmojensa kanssa.
Sama idea on myös elokuvassa, ja se jatkaa Dreamworks Animationin laajentamista näyteltyjen elokuvien puolelle.
Teini-ikää kolkutteleva Gabby (Lockhart Kraner) pakkaa nukkekotinsa mukaan ja lähtee isoäitinsä (itse Gloria Estefan) luokse Cat Franciscoon. Tuskin on päästy perille, kun tapahtuu jo pahin mahdollinen: taianomainen nukkekoti katoaa kaupungin vilinään. Se päätyy upporikkaan ja eksentrisen Veran hoteisiin.
Onneksi päätyy, sillä Kristen Wiigin esittämä kissanainen on parasta, mitä elokuvalla on tarjota. Wiig rikkoo Gabbyn nukketalon hypersöpöstelyä tarkoituksella kylmäkiskoisella ja itseironialla kyllästetyllä hahmollaan. Tyyppi on kuin kokoelma lastenelokuvien tutuista pahishahmoista.
Väsynyt on kuitenkin elokuvan tapa helliä stereotypiaa hullusta kissanaisesta, siis yksin kissansa tai kissojensa kanssa elelevästä, ikääntyvästä naisesta. Stereotypian murskaamisen sijaan päädytään nauramaan sen mukana.
Muutenkin elokuvan huumoripuolessa olisi terävöittämisen varaa, vaikka juuri hauskuudella näissä leffoissa on tapana vangita katsoja. Erilaisia pikkuotuksia on valtava määrä, mutta suurimman osan tehtävänä on vain pitää höpinää yllä.
Pirteät popmusikaalijaksot toimittavat kuitenkin sen, mitä lupaavat.
Loppupuolella Ryan Cregon ohjaama ja käsikirjoittama elokuva yrittää herätellä pohdintoja leikkimisen puolesta. Miksi aikuisena muka pitäisi lopettaa leikkiminen, se kysyy. Vastauksille ei juuri jää aikaa, kun poukkoilu ihmisten maailman ja miniatyyritodellisuuden välillä pistää pään pyörälle. Eikä hyvällä tavalla.
Käsikirjoitus Ryan Crego. Pääosissa Laila Lockhart Kraner, Gloria Estefan, Kristen Wiig.