Tampereella saatetaan pelata 2028 jääkiekon World Cupin otteluita.

Rantanen tuulettaa.

Avaa kuvien katselu

Sebastian Aho, Patrik Laine, Mikko Rantanen ja Aleksander Barkov NHL:n neljän maan turnauksessa helmikuussa. Kuva: Getty Images

Suomessa saatetaan nähdä lähivuosina sittenkin maailman parasta maajoukkuelätkää. Tampereen kaupungin konsernijohtajan Juha Yli-Rajalan allekirjoittamasta päätöksestä selviää, että kaupunki hakee kimpassa Tampereen areenan kanssa 2028 World Cupin otteluita.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Kyseisessä huipputapahtumassa pelataan kahdeksan joukkueen voimin kahdessa lohkossa, joista toinen on Pohjois-Amerikassa ja toinen Euroopassa. Helsinki ilmoitti syyskuussa, ettei se aio hakea World Cupin pelejä kaupunkiin. Puitteet olisivat olleet kunnossa taas käytössä olevan Helsingin areenan myötä.

Mikäli Tampere valitoituu yhdeksi World Cupin ottelupaikaksi, kaupungissa nähtäneen Aleksander Barkovin, Mikko Rantasen, Miro Heiskasen ja Patrik Laineen kaltaisia tähtiä.

Miro Heiskanen pelaamassa.

Avaa kuvien katselu

Miro Heiskanen pelasi Suomen MM-kultaan huipentuneissa kisoissa 2022. Kuva: Tomi Hänninen

Tampereen areenassa pidettiin MM-kisat vuosina 2022 ja 2023. Ensimmäisellä kerralla maailmanmestaruutta juhli Suomi ja toisella Kanada, joka kaatoi loppuottelussa turnauksen yllättäjämaa Saksan.

Tämän talven olympialaisissa NHL-pelaajat nähdään ensimmäistä kertaa olympiatasolla sitten 2014 Venäjän kisojen. Tämän vuoden helmikuussa NHL-pelaajat nähtiin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihiin samaan aikaan samassa maajoukkueturnauksessa, kun Pohjois-Amerikassa pelattiin Kanadan, USA:n, Suomen ja Ruotsin kesken NHL:n neljän maan turnaus.

Voiton Kanadan ja USA:n välisessä eeppisessä finaalissa vei Kanada megatähti Connor McDavidin jatkoaikaosumalla. World Cupia on pelattu viimeksi vuosina 2016 ja 2004, joista jälkimmäisellä kerralla upean turnauksen pelannut Leijonat oli toinen Kanadan jälkeen.