Tämä kaikki MTV:n muutosneuvotteluista nyt tiedetään.

MTV:n mittavat muutosneuvottelut päättyivät keskiviikkona 8. lokakuuta. Muutosneuvottelujen seurauksena 35 työntekijää menetti työpaikkansa.

Muutosneuvotteluiden tiimoilta talossa tapahtuu paljon muutoksia. Yksi suurimmista on se, että viikonlopun uutislähetyksissä nähdään jatkossa kahden uutisankkurin sijaan vain yksi uutisankkuri.

Uudistus on historiallinen, sillä esimerkiksi Kymmenen Uutiset on koko kanavan historiassa aina juontanut kaksi ankkuria, lukuun ottamatta yksittäisiä poikkeuksia, kuten vuoden 2016 erikoislähetystä ja joitakin juhlapyhiä.

MTV:n vastaava päätoimittaja Tomi Einonen perusteli päätöstä Iltalehdelle:

– Viikonlopun lähetykset ovat myös arjen lähetyksiä huomattavasti lyhemmät eli työmäärä on vähäisempi, hän kertoi.

MTV on kertonut muutoksen mahdollistavan sen, että MTV:ltä tuttuja ankkureita nähdään jatkossa monipuolisesti aamusta iltaan. Einonen kertoo, mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

– Katsomo-sisältöä tulee jatkossa aiempaa enemmän, ja jo tälläkin hetkellä kaikki Maikkarin uutis- ja ajankohtaissisällöt löytyvät Katsomosta.

– Kokonaan uutena tuomme arki-iltoihin Seitsemän Uutisten perään Katsomossa nähtävän Asian ytimessä -ohjelman, joka syventää ja taustoittaa päivän puheenaihetta tai -aiheita, hän avasi.

MTV:n Kymmenen Uutisilla on pitkä historia. Kauppalehti/Ari LeppŠ

Vaikka viikonlopun uutislähetykset vedetään jatkossa yhdellä ankkurilla, Einosen mukaan ikoninen loppukevennys pysyy ennallaan.

– Loppukevennykset ovat jatkossakin osa Kymmenen uutisia, kuten tälläkin hetkellä, hän kertoo Iltalehdelle.

Uutislähetysten lisäksi ohjelmatarjonnassa tapahtuu muutoksia, kuten Huomenta Suomi-lähetysten pidentyminen kello 12 saakka aiemman kello 10 sijaan. Einonen kertoo, että kahden tunnin pidennykseen lisätään kiinnostavaa uutta sisältöä.

– Varsinkin lähellä ihmisten arkea olevat asiat ja sisällöt kiinnostavat kovien uutisten vastapainoksi. Tähän kysyntään pyrimme ennen kaikkea vastaamaan, hän kertoo.

Iltalehti tavoitteli MTV:n tunnettuja uutisankkureita kommentoimaan ohjelmiin tehtäviä muutoksia, mutta kaikki kieltäytyivät välittömästi. Mikko Hyytiä, Jaakko Loikkanen ja Shahin Doagu totesivat, ettei heillä ole asiasta mitään kommentoitavaa.

Uutisankkurit Ripsa Koskinen-Papunen, Kirsi Alm-Siira ja Jan Andersson eivät vastanneet Iltalehden yhteydenottoihin.

MTV lakkauttaa myös viihde- ja lifestyle-toimituksensa. Osa työntekijöistä joutuu irtisanotuiksi, kun taas osa siirtyy muihin tehtäviin MTV:n sisällä.

Yksi tämän ikävän uutisen saaneista on Farmi Suomi -ohjelmastakin tuttu MTV:n toimittaja Katri Utula. Hän avasi asiaa Instagramissaan.

– Tämä on yksi elämäni surullisimmista päivistä. En ole nukkunut yhtään. Olen kävelemässä töihin ja saan potkut. Siihen jäävät ohjelmani Maikkarilla, Utula kertoi Instagram-tarinassaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Toinen ruutukasvo, joka menetti työpaikkansa, on rikos- ja oikeustoimittaja Miikka Hujanen. Hän kertoi asian harmittavan häntä suuresti sekä itsensä että muiden puolesta.

– Yritän suhtautua kuitenkin tähän positiivisesti. Ei tämä ollut minun vikani, että joudun lähtemään, hän kommentoi.

Hujanen kertoo uutisen tulleen hänelle jokseenkin yllätyksenä.

– Totta kai olin vähän varautunut, kun tiesin, että on vähennystarpeita, mutta en suoraan sanottuna uskonut, että itse olisin ollut siinä. Kyllä se tuli yllätyksenä, hän summaa.

Eilinen tunnelma toimituksessa oli Hujasen mukaan jäätävä.

– Ihan kuin ois hautajaisissa ollut.

Sekä talosta lähtevät että sinne jäävät jakoivat keskenään tunteitaan.

– Kyllä siellä itkettiin ja halailtiin, hän kuvailee.

Miikka Hujanen on nähty muun muassa MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa. Miikka Hujanen

”Loppukevennysmiehenä” tunnettu Mika Tommola kertoi Iltalehdelle ehtineensä sopia yhtiön kanssa eläkeaikataulustaan jo aikaisemmin, joten neuvottelut eivät koske häntä.

– Poistun helpottuneena kun aikani tulee täyteen, mutta päivämäärä ei ole julkista tietoa, pahoittelen, hän kertoi Iltalehdelle viestitse.

Hänen mukaansa työpaikan ilmapiiri oli eilen hyvin synkkä.

– Toimituksessa on ankeaa, monia työkavereita ahdistaa.

Tommola toivoi, että MTV:n uusi omistaja Schibsted haluaisi muutosta myös uutistoimituksen johtoportaaseen.

– Sieltä puuttuu tyyppi, jolla olisi visio telkkarin tulevaisuudesta. Sellaisia tyyppejä löytyy kyllä, jos ei muuta niin Schibstediltä Norjasta, hän päätti viestinsä Iltalehdelle.

Mika Tommola jäi talossa käytyjen muutosneuvottelujen ulkopuolelle. Matti Matikainen