NHL:ssä oli peräti 14 ottelun yö, joista suomalaisille ropisi mukavasti tehopisteitä.
Mikko Rantasen kauden avausmaali syntyi kolmen peliminuutin jälkeen.
Jo monta vuotta NHL:n tehokkaimman suomalaisen tittelin napannut Mikko Rantanen, 28, oli pelituulella myös avatessaan kautta ensimmäistä kertaa Dallas Starsin riveissä, kun hän teki Winnipeg Jetsin verkkoon yhden maalin ja antoi kaksi maalisyöttöä.
Rantanen sai laukoa kiekon lähietäisyydeltä käytännössä tyhjään maaliin jo kolmen peliminuutin jälkeen Roope Hintzin syötöstä. Ensimmäisen erän lopulla Rantanen pääsi itse syöttämään Nils Lundkvistin maalin, ja ensimmäiselle tauolle mentiin Dallasin johtaessa 2–1.
Toisessa erässä ei maaleja nähty mutta jäähyjä sitäkin enemmän. Myös Rantanen kävi istumassa kaksi minuuttia väkivaltaisuudesta nahisteltuaan Neal Pionkin kanssa.
Kolmannessa erän alussa Dallas alkoi karata iskemällä reiluun kahteen minuuttiin kolme maalia. Suomalaiskaksikko Rantanen ja Hintz alustivat näistä ensimmäisen ylivoimalla, kun maalin viemisen verkkoon viimeisteli Jason Robertson.
Suomalaisten tähdittämä joukkue oli kuitenkin vähällä sulattaa roiman 5–1-johtonsa, kun myös Winniepeg ylsi kolmeen maaliin viimeisessä erässä Kyle Connorin viimeisteltyä hattutemppuaan. Kiri ei kuitenkaan riittänyt, ja lopulta Dallas voitti itselleen täydet pisteet maalein 5–4.
Torstain ja perjantain välisenä yönä pelattiin peräti 14 NHL-ottelua. Muista suomalaisista pisteiden makuun pääsivät Boston Bruinsin Henri Jokiharju (0+1), Florida Panthersin Anton Lundell (1+0), Montreal Canadiensin Oliver Kapanen (1+0), Nashville Predatorsin Erik Haula (0+1) sekä Carolina Hurricanesin Sebastian Aho (0+2) ja Jesperi Kotkaniemi (0+1).
Ottelut Colorado Avalanche – Utah Mammoth, San Jose Sharks – Vegas Golden Knights, Seattle Kraken – Anaheim Ducks ja Vancouver Canucks – Calgary Flames ovat vielä kesken. Näissä peleissä suomalaiset eivät ole toistaiseksi päässeet tehopisteille.
Uutinen päivittyy