Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 27 yritystä.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Kotipaikka Yritys Liikevaihto Liiketulos Alavus Tuurin Tili Oy 516000 129000 Espoo Ymmerstan Autopaikoitus Oy 43000 4000 Espoo Ransuco Oy 1167000 57000 Espoo Caescar Oy 1223000 Finström Ålands Skogsindustrier Ab 17011000 748000 Helsingfors Verdane Advisors Oy 3372000 558000 Helsinki Kalevala Koru Oy 12132000 276000 Helsinki Pohjankurun Telakka Oy 84000 8000 Helsinki Keskustaneliöt Oy 278000 −61000 Helsinki Kukontorin Optiikka Oy 1021000 47000 Helsinki Max Holding Oy 358000 Hämeenlinna Local Crew Security Oy 3551000 495000 Joensuu Kaptema Oy 203000 116000 Kiuruvesi Maaselän Konetyö Oy 315000 41000 Kuortane Kuortaneen energiaosuuskunta 1248574 175091 Kuusamo Kuljetus Palosaari Oy 2771275 277019 Mikkeli Mikkelin Nostajat Oy 3078000 1238000 Orivesi Orivesi-talo Oy 463000 40000 Porvoo Ab Soasa Ltd 1441000 1058000 Porvoo Careeria Oy 34746001 417781 Pöytyä Rekkakeidas Oy 1069000 166000 Salla Kittilän Apteekki 2732390 274122 Sipoo Golf Tailors Oy 2632000 46000 Tampere Trimaster Oy 6855000 428000 Tampere Selicon Oy 1128000 188000 Tampere Finaga Oy 308000 514000 Turku ALLit Oy 4171000 1581000

Vinkkaa meille juttuaihe!

Vinkkaa meille juttuaihe!