Suomeen jäämistä suunnittelevien ukrainalaisten osuus on kasvanut, kertoo Sisäministeriön tilaama uusi selvitys.
Tämän vuoden selvityksen mukaan vain kuusi prosenttia ukralainalaisista kertoi aikovansa palata Ukrainaan sodan päätyttyä.
Kyselyyn vastanneet kokivat kotiseutunsa turvattomaksi.
Suomeen jäämistä suunnittelevien määrä on kasvanut. Tämän vuoden selvityksessä 66 prosenttia vastaajista kertoi ettei aio enää palata Ukrainaan. Syksyllä 2023 sama luku oli 51 prosenttiyksikköä.
Tämän vuoden kyselyssä 26 prosenttia vastaajista ei ollut tehnyt päätöstä mahdollisesta paluusta.
Lähes puolet vastaajista aikoi hakea Suomesta oleskelulupaa työn, opiskelun ja perhesiteen perusteella. Suurin osa vastaajista oli hakenut aktiivisesti töitä Suomessa, mutta vain hieman alle kolmasosa oli työllistynyt.
Työnhakua vaikeutti esimerkiksi kielitaito ja työllisyystilanne. Osalla oli taustalla myös terveydellisiä ja sosiaalisia syitä.
Tämän vuoden selvityksessä noin 38 prosenttia vastaajista ilmoitti pystyvänsä työskentelemään suomen kielellä. Luku on noussut huomattavasti vuodesta 2022.
Kyselyyn vastasi reilut 2000 henkilöä heinä-elokuussa. Suurin osa vastaajista oli kotoisin Itä-Ukrainasta.