Park Chan-wookin No Other Choice saapuu laajempaan levitykseen joulukuussa.
NEON on julkaissut trailerin satiiria ja pikimustaa komediaa sekoittavasta No Other Choice -elokuvasta, jonka on ohjannut parhaiten Oldboy-elokuvasta tunnettu Park Chan-wook.
Donald Westlaken The Ax -kauhuromaaniin perustuva elokuva sai maailmanensi-iltansa elokuun lopussa Venetsian elokuvajuhlilla. Sen pääosissa nähdään Lee Byung-hun, Son Ye-jin, Park Hee-soon, Lee Sung-min, Yeom Hye-ran ja Cha Seung-won.
Kehutun leffan Rotten Tomatoes -prosentti on tällä hetkellä täydet 100. Metacriticin puolella kriitikkoarvostelujen keskiarvo on nyt 86 / 100
Kotimaassaan valkokankaille syyskuussa saapunut No Other Choice on myös Korean Oscar-ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa.
No Other Choice saapuu laajempaan levitykssen esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa vuodenvaihteessa. Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä. Syyskuun Rakkautta & Anarkiaa -festareille leffa ei ehtinyt mukaan, mutta toivottavasti marraskuun Night Visions -festari onnistuisi nappaamaan teoksen ohjelmistoonsa.
Park Chan-wookin edellinen elokuva Decision to Leave sai Muropaketin arvostelussa täydet viisi tähteä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:
”Decision to Leave kiilaa Park Chan-wookin filmografiassa melkein Oldboyn ohi. Tunnelmaltaan aivan erilaisia elokuvia on turha verrata toisiinsa.”