Lupaa luonnonmukaiselle hautausmaalle haki Suomen Luontohautausliitto, joka on perustettu kaksi vuotta sitten.

Tuhkauurna pöydällä.

Avaa kuvien katselu

Suunnitellulle luontohautausmaalle olisi haudattu vain tuhkattuja vainajia. Arkistokuva. Kuva: Kari Kosonen / Yle

Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ei myöntänyt lupaa Suomen ensimmäisen luonnonhautausmaan perustamiselle Lieksan Kolille.

Lupaa haki Suomen Luontohautausliitto. Avin mukaan liitto ei esittänyt riittävää selvitystä siitä, että se kykenisi huolehtimaan haudoista asianmukaisesti ja riittävän pitkäjänteisesti.

Suunniteltu hautausmaa oli kooltaan kolme hehtaaria. Sille olisi tullut 250 uurnapaikkaa sekä kaksi tuhkan sirottelualuetta. Hautausmaalla vainajat olisi haudattu luonnontilaiseen ympäristöön ilman perinteisiä hautakiviä tai hautausmaan rakenteita.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on satoja luontohautausmaita.

Päätöksessään avi kiinnitti huomiota siihen, että Luontohautausliitto on nuori yhdistys, jolla ei ole säästöjä eikä omaisuutta. Hautausmaan suunniteltu rahoitus koostui pääasiassa lahjoituksista, apurahoista ja testamenttivarallisuudesta, mikä nähtiin liian epävarmaksi.

Avi katsoi myös, että yhdistyksen toiminta oli liiaksi muutaman henkilön varassa. Samaa mieltä oli Lieksan kaupunki, jonka mielestä hakijataho oli käytännössä sama kuin vuonna 2023, kun samalle hautausmaalle haettiin lupaa edellisen kerran. Kaupunki vastusti hautausmaan perustamista kummallakin kerralla.

Päätös ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta Itä-Suomen hallinto-oikeudesta.