Toimittaja Maria Veitola ihmettelee uutisointia Tuomas Enbusken kirjan ympärillä.

Maria Veitolaa ärsyttää miesneron sankaritarina toipumisestaan. Roosa Bröijer

Tuomas Marjamäen kirjoittama Enbuske – Elämänkerta [SIC] -kirja ilmestyi maanantaina. Enbuske on kirjan tiimoilta antanut haastatteluja eri medioihin.

Toimittaja Maria Veitola, joka on Enbusken entinen työkaveri Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmasta, pohti Instagramissa, miten lähisuhdeväkivaltaa mediassa käsitellään. Veitola nosti esille esimerkiksi sen, miten eräässä jutussa Enbuskelle annettiin mahdollisuus syyttää uhriaan, vaikka oikeuden mukaan Enbuske on ainoa, joka on syyllistynyt väkivaltaan.

Veitola hämmästelee myös sitä, miten Enbusken kohdalla sivuutetaan se, kuinka karmivasti hän on vuosien ajan kohdellut läheisiään.

– Miesneron sankaritarina toipumisesta ei poista sitä, että matkalla on satutettu muita, Veitola pohtii Instagram-päivityksessään.

– Kun lähisuhdeväkivaltaa käsitellään mediassa, tekijän selitykset toistuvat samankaltaisina kaavoina: En ollut se, joka aloitti. Olin päihtynyt,. Minulla oli vaikea elämäntilanne ja mielenterveysongelmia, Veitola lataa päivityksessään.

Hän jatkaa kirjoitustaan esittämällä, että menneisyydessä väkivaltaisiin tekoihin syyllistyneiltä ihmisiltä pitäisi kysyä seuraava kysymys.

– Miten varmistat, ettei kukaan joudu enää koskaan pelkäämään sinua? Kyllä, ihmisellä on oikeus muuttua. Jopa velvollisuus, mutta katumus ei kumoa kipua, jota on aiheuttanut toisille, Veitola jatkaa.

Maria Veitolan kommentit juttuun on päivitetty 10.10. kello 16.52.