Henriette Jæger yllättyi onsenissa.

Henriette Jæger kylpi japanilaiseen tyyliin alasti. AOP

Norjan yleisurheilun eturiviin murtautunut Henriette Jæger, 22, kertoo NRK:lle yllättävästä kylpyläkokemuksesta Japanissa.

Jæger jäi juoksijapoikaystävänsä Jacob Vaulan kanssa lomailemaan Japaniin Tokion MM-kilpailujen jälkeen.

Pariskunta koki šokin, kun he päättivät mennä kylpemään kuumaan lähteeseen eli onseniin.

Mukaan oli pakattu uima-asut, mutta ne jäivät käyttämättä, koska maassa altaisiin uskaltaudutaan ilkosillaan.

– Se oli todella kummallista. Saimme kokea todellisen japanilaisen kulttuurin, Jæger naurahtaa NRK:lle.

Jæger oli aluksi huolissaan siitä, joutuuko hän kylpemään alasti tuntemattomien miesten vierellä. Onseneissa altaat on kuitenkin jaettu sukupuolen mukaan.

– Jacobin kaveri toi mukanaan vaimonsa, joten menin hänen kanssaan. Hän on täysin japanilainen ja pystyi toimimaan hieman oppaana. Se oli vähän turvallisempaa.

Jæger on nuorempana kisannut Saga Vannista vastaan 7-ottelussa, mutta norjalainen vaihtoi vuosia sitten onnistuneesti lajiaan 400 metrin juoksuun. Tällä kaudella huippulupaus pinkaisi ratakierroksella ennätyksekseen 49,49. Tokiossa hän selviytyi finaaliin ja sijoittui seitsemänneksi.

Nyt Jæger on New Yorkissa valmistautumassa vuoden viimeiseen kilpailuunsa, joka on Norjan tähden 31. ja viimeinen mittelö kaudella 2025.