John Lodge tuli tutuksi Moody Blues -yhtyeen laulajana.


John Lodge on kuollut. MPNC
Moody Blues -yhtyeen laulaja John Lodge on kuollut 82-vuotiaana. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.
Perhe vahvistaa, että Lodge kuoli äkillisesti ja odottamatta. Lodge oli kuolinhetkellään läheistensä ympäröimänä.
Lodge toimi Moody Blues -yhtyeessä laulajana ja basistina. Hän liittyi yhtyeeseen vuonna 1966 toisen laulajan Justin Haywardin kanssa samalla, kun Denny Laine ja Clint Warwick lähtivät yhtyeestä.
Moody Blues on tunnettu progressiivisen rockin uranuurtajiin. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nights in White Satin ja Tuesday Afternoon.
Moody Blues lopetti keikkailun vuonna 2018 ja samana vuonna yhtye pääsi Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan. Lodge on tehnyt yhtyeen lopettamisen jälkeen soolouraa ja esiintyi kiertueella Yhdysvalloissa vielä elokuussa.