Radiojuontaja Suvi Hartlin on saanut vaikean vuoden aikana tukea ystäviltä. Uuden kodin kunnostaminen on auttanut katsomaan tulevaan.

Radio Novan iltapäiväohjelmaa juontava Suvi Hartlin on parin viimeksi kuluneen vuoden aikana elänyt parisuhteissaan kuin vuoristoradalla. 

”Olen ollut pettynyt itseeni ja toiseen osapuoleen. Hyvät ihmissuhteet antavat minulle kaikkein eniten voimaa. Samaa haluan antaa myös toiselle. Se on kaksiteräinen miekka: kun ihmissuhde sakkaa, se vaikuttaa voimakkaasti koko elämääni.”

Suvi erosi vuonna 2023 Jussi Mäntysaaresta, joka työskentelee tällä hetkellä Nelonen Median musiikkipäällikkönä. Pari oli ollut yhdessä pitkään. Suvi aloitti seurustelun uuden kumppanin kanssa myöhemmin samana vuonna, mutta tuore parisuhde päättyi tänä talvena.

Kesällä Suvi muutti uuteen kotiin 17-vuotiaan tyttärensä kanssa. 

”Olemme muuttaneet paljon ja nyt olemme löytäneet rintamamiestalostamme kodin.”

Aiemmin Suvi on aina omistanut asunnon yhdessä puolison kanssa.

”Olen iloinen, että uskalsin lähteä talonomistajaksi yksin. Tämä on minun ja tyttäreni koti. En tule ikinä myymään talon puolikasta kenellekään enkä tule muuttamaan eron takia. Piste. Turvaan tällä päätöksellä minun ja tyttäreni elämän vakauden.”

Lue myös: Suvi Hartlin rakastaa koiria − ensimmäistä koiraa Jennaa oli liki mahdotonta saada kuviin

Tapetointi auttaa murheisiin

Haastattelupuhelua ennen Suvi on touhunnut suti kädessä. Pintaremontit kyllä onnistuvat, hän kertoo.

”Olen ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaiseksi kotona.” 

Kodin laittaminen on myös keino käsitellä vastoinkäymisiä. Kun saa aikaan ympäristössään jotain konkreettista ja kaunista, siitä tulee hyvä olo.

”Missä tahansa ihmissuhdehaasteessa minua auttaa se, että koti on siisti. Ulkoisen kaaoksen korjaaminen auttaa myös sisäiseen kaaokseen. Jos on huolia tai murheita, laitan musat soimaan täysille ja tapetoin.” 

Tukea vaikeissa hetkissä saa myös ystävistä.

”Minulla on monta ystävää, joilla on ratkaisukeskeinen ajatusmaailma. He peilaavat minulle tapahtumien suurempaa tarkoitusta: miksi asiat tapahtuvat ja miksi ne pitää käydä läpi juuri nyt. Kun oma pää on omassa hanurissa, näen vain ikävät asiat. Ystävät ovat kullanarvoisia, koska he muistuttavat, että vaikeuksien tarkoitus selvinnee myöhemmin ja minua valmistellaan johonkin uuteen.”

Suvi kuvailee olleensa onnekas, koska hänen aiemmat pitkät parisuhteensa ovat olleet hyviä kokemuksia.

”Kului yli kaksikymmentä vuotta, että tuli vastaan toisenlaisia tyyppejä. Se on saanut minut laittamaan ajatuksia uusiksi.”

Omat rajat ovat piirtyneet selkeämmiksi. 

”Olen ihmissuhteissa kuunteleva ja läsnä. Se koskee kaverisuhteita mutta varsinkin puolisoa. Rajat omalle jaksamiselle ovat olleet hukassa. Nyt ajattelen, että vastuu omista tunteista on tärkeää. Jos toisesta tuntuu pahalta, minun ei tarvitse ottaa sitä kontolleni, eikä toinen voi vastuuttaa minua kantamaan pahaa oloaan.”

Uutta parisuhdetta Suvi harkitsee tarkoin.

”Olen sataprosenttisesti parisuhdeihminen. Uskon, että rinnalleni ilmestyy joskus loppuelämän kumppani. Olen mukana deittimaailmassa, mutta etenen hitaasti. Haluan oppia tuntemaan ihmisen ja varmistua, että kyseessä on hyvä tyyppi”, hän kertoo

“Mietin nykyään tarkemmin, mihin energiani laitan. Toiset ihmiset ovat energiasyöppöjä. Otan lähelleni sellaisia, jotka ovat sen arvoisia.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Minna Kuukka, 55, vähät välittää siitä, miten pitäisi liikkua tai syödä: ”Teen sitä, mikä tuntuu mukavalta”

Turvallisuudentunne kateissa

Suvin vuotta ovat varjostaneet myös muut asiat. Hän haki tänä keväänä lähestymiskieltoa häntä häirinnyttä miestä kohtaan. Suvi ei kommentoi keskeneräistä oikeusprosessia tarkemmin, mutta kertoo ajatuksistaan yleisellä tasolla.

”Sekä fyysinen että henkinen turvallisuudentunteeni on ollut kateissa. Tunteet siirtyvät kehoon, ja minulla on ollut vahvoja traumareaktioita.”

Suvi kuvailee itseään herkäksi ihmiseksi. 

”Viimeaikaiset koettelemukset ovat näyttäneet, että kykenen asioihin, joita en ikinä olisi kuvitellut tekeväni yksin. Se tuntuu todella voimaannuttavalta. Mutta ei se ilmaiseksi tule: olen ollut väsynyt ja tarvitsen turvallisia ihmisiä ympärilleni.”

Suvilla on kaikesta huolimatta mukavia asioita tiedossa. Hän on lähdössä talvella lomalle Thaimaahan.

”Ihanaa, että 17-vuotias teini haluaa vielä lähteä äidin mukaan. Hänen kanssaan on aivan parasta matkustaa.”

Suvi odottaa myös rintamiestalon pihamaan kunnostusta. 

”Olen hyvä puutarhatöissä, ja keväällä on aika mennä ulos peuhaamaan. Minulla on sata ideaa, mitä pihalle tekisin ja kauhea määrä kasveja, joita haluaisin istuttaa.”

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Ihmiset

    Radiojuontaja Suvi Hartlin avoimesti erosta: En halunnut näyttää perheelle teeskentelijän esimerkkiä


  2. Ihmiset

    Julkinen ero repi rikki, mutta nyt Karita Tykkä elää poikkeuksellista vaihetta: ”Olen aina seurustellut”


  3. Ihmiset

    Esko Eerikäinen saattoi äitinsä, 77, maailman toiselle puolen: ”Kyllä se voi mennä moneen kertaan rikki se sydän”