Yhdysvaltain Tennesseessä yhteensä 19 ihmisen kohtalo on edelleen epäselvä sotilasräjähteitä valmistavalla tehtaalla tapahtuneen räjähdyksen jälkeen. Asiasta kertoi paikallinen seriffi tiedotustilaisuudessa.
Aiemmin viranomaiset kertoivat useiden ihmisten kuolleen ja olevan kateissa. Kuolonuhrien tarkkaa määrää ei ole tiedotettu.
Lisäksi ainakin muutama ihminen on toimitettu sairaalaan.
Viranomaiset pitävät pian uuden tiedotustilaisuuden tapahtuneesta.
Räjähdys tapahtui muun muassa sotilasräjähteitä valmistavan Accurate Energetic Systemsin tehtaalla. Räjähdys tuhosi tehdasalueella kokonaisen rakennuksen.
Syytä räjähdykselle ei viranomaisten mukaan vielä tiedetä.
Viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä välttämään räjähdysaluetta. Paikalliset viranomaiset ovat varoittaneet, että alueella voi olla vielä mahdollisesti pienempiä räjähdyksiä.
Räjähdyspaikalla otetuissa kuvissa näkyy nousevan harmaata savua, ja tehtaan parkkipaikalla on palaneita autoja.