Risen asiakkuuspäällikkö ja vankilan yksikönjohtaja esittävät eri syitä sille, miksei Huittisten vankilaan löydy vankeja.

Risen asiakasarviointiyksikön päällikön mukaan ongelma koskee avovankiloita. Kuvituskuva. Inka Soveri

  • Huittisten vankilan vankimäärä väheni vuodessa 30 prosentilla, vaikka muut vankilat ovat ääriään myöten täynnä.
  • Syyksi epäillään vankilan suljetumpaa luonnetta ja sijaintia, jotka vähentävät vankien halukkuutta hakeutua sinne oma-aloitteisesti.
  • Rise on pyrkinyt puuttumaan asiaan, jotta vankeja sijoitettaisiin tasaisesti myös Huittisiin.

Suurin osa Suomen vankiloista pursuaa vankeja, mutta ainakin yksi on herättänyt huomiota tyhjyydellään. Asia käy ilmi Oikeusasiamiehen ratkaisusta, joka koski Huittisten vankilaan tehtyä tarkastusta.

Tarkastuksella tehtiin yllättävä havainto: Huittisten vankilan vankien määrä väheni vuodessa 30 prosentilla eli noin kolmellakymmenellä vangilla. Vankilassa on 107 vankipaikkaa miehille, mutta tarpeen vaatiessa sinne voidaan majoittaa jopa 120 vankia.

Syy vankilan vajaalle täyttöasteelle ei tarkastuksessa selvinnyt.

– Huittisten vankilan tilanne näyttäytyy ristiriitaisena, kun saman aikaisesti lähes kaikkien vankiloiden vankimäärät ja käyttöasteet ovat viime aikoina nousseet voimakkaasti, todetaan Oikeusasiamiehen raportissa.

”Meille mysteeri”

Huittisten vankilassa vankien on mahdollista harjoittaa luomuviljelyä. Kuvassa Vilppulan avovankilaa ympäröiviä peltoja. Jani Korpela

Viime aikoina on uutisoitu, että Rikosseuraamuslaitoksella (Rise) on suuria ongelmia kasvavan vankimäärän vuoksi. Oikeusasiamiehen tarkastusraporttien perusteella esimerkiksi Sukevan vankilassa yhden hengen selleihin on jouduttu majoittamaan kaksi vankia.

Huittisissa tätä ongelmaa ei ole. Toukokuussa vankilassa oli kirjoilla 96 vankia, joista paikalla oli vain 67.

Huittisten vankilan yksikönpäällikkö Miia Tolvi sanoo, että tilanne on tuon jälkeen täyttynyt. Kirjoilla oli perjantaina 10. lokakuuta 115 vankia, joista 94 oli paikalla. Tällä hetkellä vankilan täyttöaste on 94 prosenttia.

Tolvi ei osaa sanoa, miksi vankila oli toukokuussa tarkastuksen aikaan niin tyhjä.

– Se johtuu vankisijoittelusta, joka on meille mysteeri, sanoo yksikönpäällikkö.

”Vangit eivät omatoimisesti hae”

Oikeusasiamiehen tarkastusraportin mukaan Huittisten vankilaan sijoitettujen vankien määrät vaihtelevat vuosittain merkittävästi. Myös yksikönpäällikkö Miia Tolvi ja Risen asiakasarviointiyksikön päällikkö Perttu Laakso vahvistavat tämän. He puhuvat aaltoliikkeestä ja sykleistä.

Risen asiakasarviointiyksikkö vastaa vankien sijoittelusta. Perttu Laakson mukaan vankilan täyttöasteeseen vaikuttaa muun muassa avolaitoskelpoisten vankien määrä, mutta sekään ei täysin selitä tilannetta.

Vangit saavat esittää omia toiveitaan siitä, mihin avovankilaan he toivoisivat tulevansa sijoitetuiksi. Laakso korostaa, että nämä ovat vain toiveita, jotka eivät velvoita Riseä. Huittisten vankila ei ole kuitenkaan vankien keskuudessa suosituimmasta päästä.

– Osasyy on varmaankin Huittisten vankilan sijainti. Vangit eivät itse omatoimisesti sinne hae. Se ei tietenkään ole ainoa syy, mutta se on varmasti yksi syistä, miksi se vankila ei ole vankien keskuudessa niin suosittu kuin vaikkapa Suomenlinna, pohtii Laakso.

Laakson mukaan ongelma koskee myös muita avovankiloita. Huittisten lisäksi Kestilän avovankilaan on ollut jatkuvasti vaikeuksia löytää avolaitoskelpoisia vankeja. Kestilän vankila on tarkoitettu naisille.

Suljetumpi ja valvotumpi

Huittisten vankilan yksikönpäällikkö Miia Tolvi on asiasta eri mieltä. Hän ei usko, että sijainnilla olisi asiassa merkitystä. Tolvi uskoo, että syynä Huittisten vankilan heikkoon suosioon on sen luonne astetta suljetumpana ja tiiviimmin valvottuna avovankilana.

– Jos verrataan Suomenlinnan, Käyrän ja Vilppulan avovankiloihin, niin tämä on niihin verrattuna hiukan erilainen, koska täällä on aita ympärillä.

Huittisten vankilan lisäksi muita suljetumpia avovankiloita ovat Keravan ja Naarajärven vankilat.

– Jos vertaa esimerkiksi Keravan vankilaan, joka sijaitsee pääkaupunkiseudulla, niin ei sekään ole yhtään sen halutumpi, sanoo Tolvi.

Laakson mukaan Huittisten vankilan tilannetta on pyritty korjaamaan muun muassa työohjeilla, jotka suuntaavat vankeja myös Huittisiin päin.

– Kuten voidaan nähdä, tilanne on jo parantunut siltä osin, hän sanoo.

Satakunnan Huittisissa sijaitseva vankila kuuluu Natura-alueeseen. Huittisten vankila sijaitsee Puurijärvi-Isosuon luonnonpuiston välittömässä läheisyydessä. Sen vangeilla on mahdollisuus harjoittaa esimerkiksi luomuviljelyä.