Cancel-elokuvassa näyttelee useita ykkösrivin youtubettajia.


Cancel-elokuva sai ensi-iltansa 8. lokakuuta. Pete Anikari
Youtubettajat Niko ja Santtu ovat unelmansa äärellä.
Santun eli Santeri Hännisen alkuperäisideasta lähtenyt Cancel-elokuva sai ensi-iltansa 8. lokakuuta. Elokuvan on käsikirjoittanut Pietari Vihula ja ohjannut Tuukka Temonen. Cancel on elokuva, jollaista ei tiettävästi ole tehty missään päin maailmaa koskaan aiemmin: Youtube-tähdet näyttelevät itseään.
Niko ja Santtu ovat tehneet videoita Youtubeen yhteiselle kanavalleen jo yli kymmenen vuoden ajan. Seuraajia on kertynyt yli 434 000 ja kaksikko tietää, että jokainen video saa hyvät näyttökerrat.
Elokuvan kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Jännitys luo kysymyksen: tuleeko kukaan katsomaan elokuvaa?
– Tämä projekti on kestänyt niin kauan ja olemme antaneet tälle kaikkemme. Tämä on kuin pitäisi omaa lastaan sylissään, Santtu kuvailee tunnelmiaan.
Niko Meuronen kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa, että kaksikon kallein yksittäinen Youtube-video on maksanut 14 000 euroa. Cancel-elokuvan budjetti on 1,3 miljoonaa euroa.
– Se oli supersiistiä. Kun olimme käsikirjoittamassa elokuvaa, emme tienneet, mikä kaikki on oikeasti mahdollista. Halusimme toteuttaa tässä elokuvassa kaikki villeimmät unelmamme.
Santeri ja Niko ovat tehneet yhteisiä videoita yli kymmenen vuotta. Pete Anikari
Santun mielestä tärkeintä oli, että heidän monet ystävänsä ja läheisensä pääsivät osaksi elokuvaa. Useissa kohtauksissa vilisee tuttuja naamoja Elastisesta Jaakko Parkkaliin, Janne Saariseen ja Remonttipiiskuri Perttu Sirviöön sekä lukuisiin vaikuttajiin.
Tärkeintä Santulle kuitenkin oli, että hänen tyttöystävänsä, youtubettaja Helmi Kantola saa roolin elokuvasta. Yli viisi vuotta seurustellut pariskunta näyttelee elokuvassa aluksi toisilleen tuntemattomia, jotka monen mutkan kautta ihastuvat ja rakastuvat.
Santusta oli luontevaa näytellä Helmin kanssa vastaihastunutta.
– Ei tarvinnut jännittää vastanäyttelijää, kun kaikki oli niin tuttua. Oli se kieltämättä outoa näytellä, että emme muka tuntisi toisiamme, hän naurahtaa.
– Heidän välillään oli kyllä oikeaa kemiaa, näytti kyllä hyvältä! Niko jatkaa pilke silmäkulmassa.
Weksi, oikealta nimeltään Henry Weckström, on myös yksi Cancel-elokuvan pääroolin esittäjistä.
Weckström luuli ennen elokuvaprojektia ohjaajien olevan huutavia pomoja, jotka kiroavat ja turhautuvat kesken kuvausten milloin mistäkin.
Tuukka Temonen kuitenkin muutti Weckströmin käsityksen tyystin.
– Tuukka inspiroi minua siinä, miten voikaan olla niin kovan paineen, stressin ja aikataulujen alla, mutta silti ottaa kaikkia huomioon, kohdella kaikkia hyvin ja olla niin läsnä tilanteessa. Se on ihan uskomaton taito.
– Tuukka on todella sydämellinen ja koen, ettei olisi voinut olla parempaa tyyppiä tähän hommaan kuin hän. Hänellä on ammattitaito, mutta silti hän osaa tämän kaiken muun. Ihailen sitä suuresti, Weckström päättää.
Cancel-elokuva elokuvateattereissa 8. lokakuuta alkaen.
Weksi on vaikuttunut Tuukka Temosen ohjauksesta. Pete Anikari