Melania Trump on vedonnut Putiniin, jotta Venäjä palauttaisi perheistään erotetut lapset Ukrainaan.

Melania Trump kertoi Putinin vastauksesta perjantaina Valkoisessa talossa. EPA / AOP

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vastannut Yhdysvaltain ensimmäisen naisen Melania Trumpin kirjeeseen. Asiasta kertoo uutistoimisto AP.

Ensimmäinen nainen kirjoitti elokuussa kirjeen ja pyysi Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia toimittamaan sen henkilökohtaisesti Putinille Alaskan-huippukokouksen yhteydessä.

Kirjeessä vaadittiin rauhaa Ukrainaan ja Venäjälle siepattujen lasten palauttamista takaisin perheidensä luokse.

– Jokaisella lapsella on sama hiljainen toive sydämessään. He unelmoivat rakkaudesta, mahdollisuuksista ja turvasta, Trump kirjoitti.

Nyt kahdeksan lasta on palautettu perheilleen Yhdysvaltain ja Venäjän neuvottelujen tuloksena, Trump sanoi. Hän ilmoitti asiasta perjantaina Valkoisessa talossa.

Melania Trumpin mukaan Putinin vastaus loi ”avoimen viestintäkanavan” lasten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Trump ilmaisi huolensa myös lapsista, jotka olivat alaikäisiä joutuessaan eroon perheistään, mutta ovat Venäjällä asuessaan saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Trumpin mukaan heidän palauttamisensa turvallisesti kotimaahansa vaatii ”koordinoitua apua”.

Venäjä on Trumpin mukaan suostunut palauttamaan 18 vuotta täyttäneet takaisin Ukrainaan.

Trump lisäsi, että työ lasten auttamiseksi jatkuu, jotta useammat lapset voisivat palata perheidensä luokse mahdollisimman pian.

– Toivon, että rauha tulee pian. Se alkaa lapsistamme, Trump sanoi.

Trumpin mukaan yksi hänen edustajistaan on työskennellyt suoraan Putinin edustajien kanssa, jotta lasten palauttaminen hoidetaan turvallisesti.

Sodan aikana Venäjä on siepannut kymmeniätuhansia ukrainalaislapsia Venäjälle. Vuonna 2024 ukrainalaisviranomaiset kertoivat, että Venäjä on erottanut yli 19 000 ukrainalaista lasta perheistään.

Vuonna 2023 kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi lasten pakkosiirtojen vuoksi pidätysmääräyksen Putinista.