Edna Birch (Shirley Stelfox, vas.), Pearl Ladderbanks (Meg Johnson) ja Betty Eagleton (Paula Tilbrook) kuuluivat vuosia Emmerdalen vakiokaartiin.
MTV
Emmerdalea on esitetty jo yli 50 vuoden ajan. Näyttelijät ja roolihahmot ovat jättäneet jälkensä useaan sukupolveen.
Emmerdalea on kuvattu jo yli 50 vuoden ajan Isossa-Britanniassa. Suomeen sarja rantautui 1990-luvulla. Brittisarja on vuosikymmenten aikana vakuuttanut suomalaiset katsojat juonenkäänteillään ja ikonisilla hahmoillaan.
Osa näyttelijöistä hahmojen takana on poistunut keskuudestamme tosielämässä.
Steve Halliwell
Emmerdale-ikoni kuoli joulukuussa 2023 ollessaan 77-vuotias. Hänen kerrotaan nukkuneen rauhallisesti pois.
Dinglen klaanin pääjehu Zak Dingle nähtiin ensimmäisen kerran sarjassa vuonna 1994. Kovaksi keitetty hahmo pehmeni loppuaan kohden. Sarjasta hän poistui pojantyttärensä Debbien kanssa, kun he muuttivat Skotlantiin. Näyttelijän ja hahmon kuolemaa kunnioitettiin muistojaksolla.
Andy Devine
Brittinäyttelijä kuoli tammikuussa 2022. Hän oli menehtyessään 79-vuotias. BBC uutisoi, että näyttelijä menetti tasapainonsa, jonka myötä hän kaatui. Hän sai apua noin tuntia myöhemmin, mutta menehtyi sairaalassa saatuaan keuhkokuumeen.
Andy näytteli sarjassa Shadrach Dingleä, Chas Dinglen isää, kymmenen vuoden ajan. Hahmo sai dramaattisen lähdön sarjasta, sillä tämä kuoli päihteiden väärinkäytön vuoksi vuonna 2017.
Dinglen veljeksiä näytelleet Steve Halliwell ja Andy Devine ovat molemmat menehtyneet tosielämässä.
All Over Press
katso
15.10.2024 13:18
Rakastettu Emmerdale-hahmo kuolee – muistojakso kunnioittaa menehtynyttä näyttelijää
Kuvitteellisen brittikylän merkittävä perhe kohtaa suuren surun.
Leah Bracknell
Näyttelijä menehtyi 55-vuotiaana syyskuussa 2019. Hänelle diagnosoitiin kolmea vuotta aiemmin keuhkosyöpä. Näyttelijän aviomies keräsi rahaa hoitoihin ulkomailla, mutta hoidot eivät tehonneet, kertoo BBC.
Leah näytteli Zoe Tatea 16 vuoden ajan. Hän jätti sarjan vuonna 2005. Kylä eläinlääkäri rikkoi aikoinaan rajoja, sillä hän oli ensimmäinen lesbohahmo sarjassa. Hänellä oli intohimoinen suhde veljensä vaimon kanssa. Zoe taisteli sarjassa skitsofreniaa vastaan, sai syytteen murhasta ja pakeni kylästä.
Leah Bracknell esiintyi sarjassa 16 vuoden ajan.
MTV / ITV
Emmerdale
katso
10.5. 11:15
Muistatko nämä Emmerdalen shokkilähdöt?
Brittisarjan juonenkäänteet saattavat toisinaan herättää kauhistusta katsojassa.
Dale Meeks
näytteli sarjassa Simon Meredithiä vuodesta 2003 vuoteen 2006. Simon oli helposti samaistuttava hahmo, jolla oli suhde Nicola Blackstockin kanssa.
Näyttelijä menehtyi huhtikuussa 2023 traagisesti 48-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan. Dalen äkillinen ja ennenaikainen kuolema järkytti hänen kollegoitaan ja fanejaan.
Hänen veljensä Philip Meeks kirjoitti Daily Mailin mukaan sydäntä särkevän muistokirjoituksen veljelleen. Veljen mukaan Dale voi todella huonosti ja hänen oli vaikea selviytyä.
Veljen mukaan Dalen pettivät he, joiden olisi pitänyt auttaa häntä ja tunnistaa hänen kipunsa. Philip viittaa mielenterveydellisiin ongelmiin, sillä hän kertoi, että perhe kerää varoja mielenterveyden edistämiseen.
Uutiset
katso
25.4.2023 12:27
Emmerdale-tähti Dale Meeks on kuollut 48-vuotiaana
Clive Hornby
Clive Hornby jätti Emmerdalen vuonna 2008 näyteltyään Jack Sugdenia 28 vuoden ajan. Hän joutui jättämään sarjan, sillä hän taisteli syöpää vastaan. Clive menehtyi heinäkuussa 2008.
Clive oli menettää henkensä vuonna 1997 Emmerdalen kuvauksissa sattuneensa tapaturmassa. Kohtauksessa Jack-hahmo työnsi traktoria, kun asiat menivät päälaelleen. Näyttelijä vietti viikon sairaalassa. Hän kärsi ilmarinnasta. Asiasta uutisoi The Mirror.
Hahmo kuoli sarjassa postuumisti. Uutinen kiiri kylään, kun Jack menehtyi.
MTV / ITV
Sophie Firth
Emmerdalen Nicola ja Jimmy Kingin Angelica-tytärtä alun perin näytellyt Sophie Firth menehtyi traagisesti vain kolmevuotiaana.
Joulukuussa 2012 Sophie oli isoäitinsä talossa, kun hänen mekkonsa syttyi tuleen kaasulämmittimestä. Amy-äiti yritti parhaansa mukaan sammuttaa liekit viltillä, mutta Sophie sai pahoja palovammoja, jotka kattoivat 70 prosenttia hänen kehostaan, Daily Mail uutisoi.
Sophie vietti 9 päivää Sheffieldin lastensairaalassa, jossa hän menehtyi verenmyrkytykseen. Kolmevuotias Sophie nukkui pois perheensä ympäröimänä.
Nicolan (Nicola Wheeler) Angelica-tytärtä näytteli alkujaan Sophie Firth.
ITV/Shutterstock/All Over Press
Emmerdale-tragedia
katso
22.3. 13:15
Emmerdalen lapsinäyttelijä menehtyi traagisesti
Brittisarjan tiedottaja ja näyttelijän vanhemmat julkaisivat sydäntä särkevän lausunnot.
Heidät menetimme myös
näytteli topakka Edna Birchiä brittisarjassa usean vuoden ajan. Hän menehtyi vuonna 2015 neljä viikkoa sen jälkeen, kun hänelle diagnosoitiin parantumaton munasarjasyöpä. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.
menehtyi heinäkuussa 2023. Hän sairasta viimeiset vuotensa dementiaa. Meg näytteli vuosien 2020-2023 ajan Pearl Ladderbanksia.
näytteli Sandy Thomasia 13 vuoden ajan. Sandy oli Ashley Thomasin lämminhenkinen isä. Hän jätti sarjan vuonna 2018. Freddie menehtyi 91-vuotiaana vuonna 2019.
näytteli Len Reynoldsia vuosien 2001-2007 ajan. Lenillä oli vispilänkauppa Pearlin kanssa. Hahmo menehtyi sarjassa sydänkohtaukseen. Peter oli kuollessaan 82-vuotias vuonna 2023.
Edna, Betty, Pearl, Sandy ja Len toivat menoa ja melskettä kommelluksillaan sarjaan.
ITV/Shutterstock/All Over Press
ja näyttelivät Emmerdalen ikimuistoista paria Betty Eagletonia ja Seth Armstrongia. Betty ja Seth löysivät toisensa, kun Sethin vaimo menehtyi.
Paula esiintyi sarjassa vuosien 1994–2015 ajan, ja Stan puolestaan esiintyi lähes 27 vuotta sarjassa vuodesta 1978 lähtien. Stan menehtyi vuonna 2005 ja Paula vuonna 2019.
Paula Tilbrookin näyttelemä Betty ja Stan Richardsin näyttelemä Seth olivat Emmerdaleen paljon huumoria tuonut aviopari.
Brian Jeeves/ITV
oli ensimmäinen sokea näyttelijä, joka tähditti brittiläistä saippuaoopperaa. Hän näytteli sarjassa Lizzietä, joka toi elämää kylään rempseällä, mutta manipuloivalla otteellaan.
Kitty menehtyi 48-vuotiaana odottaessaan munuaisensiirtoa, uutisoi BBC. Hänelle diagnosoitiin diabetes 19-vuotiaana, ja hän sairastui henkeä uhkaavaan raskausmyrkytykseen odottaessaan esikoistaan.
Emmerdale arkisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.
Kitty McGeever menetti näkönsä 33-vuotiaana.
ITV / MTV
Emmerdalen juonipaljastukset
katso
24.9. 08:15
Emmerdalen juonipaljastukset: Mandy ryhtyy dominaksi
Ensi viikolla Emmerdalessa kylän uusi komistus joutuu kepposen kohteeksi, Mandy yrittää saada velkansa maksettua ja vaarantaa samalla häät.