Matilda Wirtavuori julkaisi maailman mielenterveyspäivänä julkaisun omasta mielenterveydestään.

Matilda Wirtavuori kertoo vaikeasta vuodestaan. ATTE KAJOVA

Miss Suomi 2024 Matilda Wirtavuori on jakanut maailman mielenterveyspäivänä Instagram-julkaisun, jossa kertoo mielenterveydestään.

Wirtavuori kertoo katselleensa viime vuonna tekemäänsä mielenterveyspäivän videota, jossa hän totesi, että toivoa haasteista ylipääsemiseen ja parantumiseen on aina. Wirtavuori haluaisi toistaa samaa viestiä tänäkin vuonna, mutta toteaa, ettei sen sanominen tuntuisi aidolta.

– Totuus on, että kuluneen vuoden aikana mielenterveyteni on taas ollut koetuksella. En missään nimessä ole paikassa, jossa olin seitsemän vuotta sitten, mutta en myöskään siinä, missä olin vuosi sitten Miss Suomi -voiton jälkeen, Wirtavuori kirjoittaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Wirtavuori kertoo kuluneen vuoden olleen stressaava. Hän on puskenut itseään äärirajoille niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin. Wirtavuori kertoo saaneensa kritiikkiä, joka ei kohdistu pelkästään ulkonäköön vaan myös siihen, millainen ihminen hän on.

– Olin ennen suurimpia missikisoja ajatellut, että kritiikki ei menisi ihon alle – olinhan jo aiemmin ollut itseni pahin kiusaaja ja joutunut kumoamaan lähes kaikki haukkumasanat, mitä ihmisestä voi sanoa, Wirtavuori kirjoittaa.

– Kuitenkin kävi juuri päinvastoin. Oma sisäinen kiusaajani heräsi, ja nyt kaikki ulkoinen kritiikki olikin vahvistusta hänen sanoilleen.

Wirtavuori kertoo, että hänen sanavarastoonsa on palannut sellaisia sanoja kuin masentuneisuus, ahdistus, vääristynyt kehonkuva ja itseinho. Tästä Wirtavuori on kokenut ärsytystä, häpeää ja surua.

Wirtavuori sairastui syömishäiriöön seitsemän ja puoli vuotta sitten. Hän toteaa, etteivät syvimmät arvet ole vieläkään parantuneet.

– Olen ehkä jopa sivuuttanut ne ja uskonut niiden umpeutuvan itsestään, kunhan vain jatkan elämän suorittamista. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, Wirtavuori kirjoittaa.

– Vuoden aikana kokemani tunteet ja tilanteet ovat tuoneet nuo haavat taas pintaan, ja olen joutunut parantelemaan niitä uudelleen. Toivon, että tällä kertaa ne voisivat arpeutua ja voisin vihdoin jatkaa eteenpäin syvän sisäisen rauhan kanssa, hän päättää.

Wirtavuori kertoo lukeneensa Jare Tiihosen Missio vai mielenrauha -kirjaa ja havahtuneensa kohtaan, jossa terapeutti kysyy Tiihoselta, eikö tämä olisi jo kärsinyt tarpeeksi.

Samaa Wirtavuori pohtii omalla kohdallaan. Hän kertoo oivaltaneensa, ettei mielenterveys ole tasainen ja pysyvä lihas. Wirtavuori kuvailee mieltä lihakseksi, jota on kehitettävä ja huollettava.

Wirtavuori on jakanut julkaisuunsa kuvia itsestään lapsena.

– Yksi minulle toimiva keino haastavissa hetkissä on miettiä sisäistä lasta, Wirtavuori kirjoittaa ja toteaa siksi jakaneensa kuvat nuoremmasta itsestään.

– Koitan aina kuunnella, mitä pieni Matilda juuri nyt kaipaisi.

Wirtavuoren julkaisua on kommentoinut esimerkiksi vuoden 2023 Miss Suomi Paula Joukanen.

– Se että tunnistaa omat ajatukset ja haasteet on jo iso voitto, Joukanen kommentoi.