Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vieressä ollut lappu kiinnitti huomion Suomen ja Yhdysvaltain välisessä tapaamisessa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi tällä viikolla Valkoisessa talossa presidentti Alexander Stubbin ja pääministeri Petteri Orpon. ZumaWire / MVPHOTOS

Yhdysvaltain ja Suomen välisessä tämän viikon korkean tason tapaamisessa silmiin pistänyt yksityiskohta ei ole tavaton, kertoo Iltalehdelle entinen diplomaatti ja historioitsija, valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen.

Iltalehti tiedusteli Seppiseltä lapusta, joka oli esillä tapaamisen yhteydessä järjestetyn lehdistötilaisuuden aikana. Se oli sijoitettu Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vieressä olleelle pöydälle, ja siihen oli listattu Suomen delegaation henkilöitä kuvineen.

Listalla olivat tasavallan presidentti Alexander Stubb, pääministeri Petteri Orpo, Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola sekä kansliapäällikkö Lauri Tierala.

– Meillä oli kyllä tapana laatia pieniä kuvauksia niistä henkilöistä, joiden tiedämme asettuvan neuvottelussa vastapuolelle milloin missäkin, Seppinen kertoo.

Entisen diplomaatin omat kokemukset sijoittuvat ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen ajan diplomaattisiin tapaamisiin.

Sitä, kuinka tarpeeseen Kekkoselle hänen tiiminsä teettämät taustatiedot neuvottelun toisesta osapuolesta todella tulivat, ei Seppinen osaa kertoa.

– Vaikka olisin kulkenut mukana ihan vieressä, niin en osaa nyt sanoa, miten paljon Kekkonen niitä papereita käytti.

Suomen neuvottelijoista kertova lappu oli sijoitettu aivan Trumpin viereen lehdistötilaisuudessa. Samuel Corum – Pool via CNP

Aiemmin ongelmia

Trumpille lapuista sen sijaan saattoi ollakin hyötyä.

Seppinen muistuttaa, että vielä hieman alle kaksi kuukautta sitten Trumpilla oli hankaluuksia hahmottaa aivan edessään istuvaa Stubbia.

– Presidentti Alexander Stubb Suomesta… Hän on henkilö, joka… Missä olemme, missä sinä olet? Trump haparoi, kun he tapasivat elokuussa Washingtonissa yhdessä muiden Euroopan johtajien kanssa.

Trump oli pelannut Stubbin kanssa kierroksen golfia maaliskuun lopulla, joten Suomen presidentti ei voinut olla hänelle tuntematon henkilö.

– Tämän takia täytyy valmistautua hyvin, ettei tule sellaista mokaa, joka Trumpille tuli, kun hän ei tuntenut golfkaveriaan pöydän ääressä, Seppinen sanoo.

Seppisen mukaan Trumpille tuntemattomampi Orpo olisi saattanut joutua ”hakuetsinnän” kohteeksi ilman muistiota. Jenni Gästgivar

Mahdollisuus erheelle

Entinen diplomaatti ei kutsu muistion esille jättämistä suoraan etikettivirheeksi. Yleiseksi tavaksi hän ei sitä kuitenkaan luonnehdi.

Presidentti Kekkosella kyseiset paperit olivat neuvotteluja varten jaetussa kansiossa.

– En tiedä, onko Trump, eikä kukaan siellä tiedä, miten hereillä aina neuvottelutilanteissa.

Ilman tiedotustilaisuudessa mukana olleita kuvauksia olisi Oval Officessa saattanut siis sattua samantyylinen tilanne kuin Stubbin kanssa aiemmin elokuussa.

”Hakuetsinnän” kohteeksi olisi Seppisen mukaan voinut joutua pääministeri Orpo, joka on Yhdysvalloissa huomattavasti Stubbia tuntemattomampi henkilö.

Syy on luonnollisesti se, että Suomessa ulkopolitiikasta päättää presidentti, joten pääministerillä on kanssakäymisiä etenkin Atlantin toiselle puolen vähemmän.

– Saattaa hyvin olla, että Orpo olisi se henkilö, jota ennen kaikkea olisi haluttu suojella hakuetsinnöiltä, Seppinen arvioi.