Maaliskuussa kuolleen laulajalegendan hulppea huvilan kulisseista löytyy erikoinen sotku.
Tällä viikolla julkisuuteen tuli tieto, että
hulppea omakotitalo on tullut myyntiin.
Video: Tapani Kansa kuoli maaliskuussa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Westendin arvoalueella sijaitsevasta omakotitalosta
pyydetään peräti 2,8 miljoonaa euroa. Talon omistaa Tapani Kansan ex-avopuoliso
Ninan mukaan Tapani Kansa myi hänelle talon neljä vuotta
sitten.
– Lopulta päädyimme siihen, että lainat siirtyvät
minulle ja minä ostan talon häneltä, Nina kertoi Iltalehdelle.
Tapani Kansa kuoli tämän vuoden maaliskuussa.
Laittomuuksia löytyy
Seiskan tekemien selvitysten
perusteella talon taustakuviot ovat kaikkea muuta kuin selvät.
Omakotitalon omistajaksi on
merkitty As Oy Espoon Villa Lyökkiniemi.
Kaupparekisteristä selviää, että
taloyhtiö on perustettu vuonna 1997, mutta se ei ole toimittanut
tilinpäätöstietoja milloinkaan.
Nina af Enehjelm Seiskalle:
kotimaa
3.8. 10:00
Nina af Enehjelm: ”Elän päivä kerrallaan”
Laulajasta tehty musiikkinäytelmä saa elämänkumppanin nauramaan ja itkemään.
Yhtiön taustatiedoista paljastuu,
että vuonna 2010 firmalta on pyydetty tilinpäätöstietoja, mutta siitä
huolimatta niitä ei ole toimitettu.
Nina af Enehjelm ja Tapani Kansa kuvattuna vuonna 2008. Viime vuoden Tapani asui Kotkassa.
Topi Roos
– As Oy olisi pitänyt poistaa kaupparekisteristä,
sillä puuttuvien tilinpäätöstietojen laiminlyöntien vuoksi toiminta on ollut
laitonta, Seiskan tavoittama kiinteistöalan asiantuntija kertoo.
– Vastuu tilinpäätösasioista on aina
hallituksella, mutta PRH:n olisi pitänyt poistaa As Oy kaupparekisteristä jo
aikoja sitten.
Vastuu Ninalla
Asiantuntijan mukaan tilinpäätöstietojen puuttuminen on
sellainen ongelma, joka seuraa myös uutta omistajaa, mikäli kaupat syntyvät.
– Uuden omistajan pitää valmistautua siihen, että
hänen on aloitettava kirjanpidon tekeminen alusta alkaen. Ja se ei välttämättä
ole vuosien takaa mikään helppo homma.
Tapani Kansa
kotimaa
25.5. 11:30
Tämä asia muuttui Tapani Kansan kuoleman jälkeen
Edesmenneen laulajan läheiset pitävät yllä Tapanille omistettua Facebook-sivua.
Asiantuntija näkee
ongelmia myös Nina af Enehjelmin osalta. Nina on tullut hallituksen jäseneksi
vuonna 2023, joten hänen vastuullaan on tällä hetkellä puuttuvat
tilinpäätöstiedot.
– Ilmeisesti talon omistus on päätynyt Ninalle
siten, että As Oy on myynyt Ninalle yhtiön osakkeet ja omistus on edelleen
yhtiöllä.
As Oy:n osakepääomaksi on merkitty 588 340 euroa.
– Tästä on syntynyt veroseuraamus, mutta onko
veroja maksettu, jos tilinpäätöstäkään ei ole toimitettu, asiantuntija pohtii.
– Koko kuvio on riskialtis, kun kyseessä on firman
asunto, jossa Nina asuu. Siihen liittyy esimerkiksi asuntoetu, joka on
veronalaista luontoisetua.
Viimeisimpien verotietojen perusteella Ninan ansiotulot ovat
olleet nolla euroa, pääomatuloja hänelle on kertynyt 3 253 euroa.
Välittäjä: Kaikki hoidetaan
Seiskan asiantuntija ottaa kantaa myös talon myyntihintaan.
– Vaikuttaa siltä, että talossa on 1,5 miljoonaa
euroa ”Tapani Kansa” lisää, asiantuntija toteaa.
Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi Seiskan asiantuntija ei
halua esiintyä jutussa omalla nimellään.
Suru-uutinen
kotimaa
25.3. 09:55
Tapani Kansa on kuollut – ex-puoliso kertoo dramaattisista viimeisistä hetkistä
Ex-puoliso Nina af Enehjelm kertoo Seiskalle soitelleensa Tapanin kanssa vielä maanantai-iltana.
Seiska yritti tavoittaa Nina af Enehjelmia kommentoimaan talon
taustoihin liittyviä laittomuuksia, mutta hän ei vastannut soittopyyntöihin.
Kiinteistöä myyvä välittäjä vakuutti, että
tilinpäätöstiedot saadaan kuntoon.
– Tämä on ollut meillä tiedossa. Näitä voi varmasti
takautuvasti hoitaa kuntoon ja uskon, että kaikki saadaan hoidettua
asiallisesti.