Inkku Vainanen tatuoi työkseen nännejä rintasyövän sairastaneille ja peittää arpia tatuointimusteen avulla. Kynsien tatuoiminen osoittautui yllättävän haastavaksi.
Voisitko sinä tehdä meille nännit? kaksi naista kysyi tatuoija Ingrid ”Inkku” Vainaselta vuonna 2020.
Naiset olivat astuneet sisään tatuointiliikkeen ovesta ja kertoneet sairastaneensa rintasyövän. Rinnat oli leikattu, mutta nännit puuttuivat. Aikaa pigmentointiin ei ollut julkisesta terveydenhoidosta tullut, ja naiset olivat kyllästyneet jonottamaan.
Inkku Vainanen on erikoistunut realistisiin tatuointeihin. Ihon eri sävyjä mukailevat tatuointimusteet olivat tuttuja, mutta nännejä hän ei ollut tatuoinut.
Vastausta ei tarvinnut kuitenkaan miettiä. Inkku teki tatuointeja valokuvista, miksi ei elävistä malleistakin?
Kun naisten rinnat olivat saaneet nänninsä, heräsi halu jatkaa.
”Päätin, etteivät tatuoidut nännit kahteen naiseen jää. Lähdin heidän innoittamanaan kehittämään omaa osaamistani.”
Viiden viime vuoden aikana Inkku on tehnyt satoja hoidollisia tatuointeja, joiden tarkoitus on eheyttää, korjata, häivyttää tai peittää kohtia, jotka tuottavat kantajalleen häpeää, epävarmuutta tai huonoa mieltä.
Valtaosa Inkun asiakkaista on rintasyövän sairastaneita naisia, jotka ovat käyneet läpi joko rinnan säästävän tai rinnanpoistoleikkauksen. Lisäksi vastaanotolla käy ihmisiä, jotka haluavat saada vanhoja viiltelyjälkiä tai onnettomuuksista tai sukupuolen korjaukseen liittyvistä leikkauksista aiheutuneita arpia näkymättömämmiksi.
Osa arastelee tatuoinnin ottamista
Aluksi Inkku teki hoidollisia tatuointeja tatuointistudiollaan Joensuussa. Ympäristö tuntui kuitenkin vääränlaiselta.
Tatuointistudioiden asiakkaat saattavat keräillä ja esitellä tatuointejaan kuin kiiltokuvia. Kuvat iholla antavat kantajilleen mielihyvää.
Rintasyövän sairastaneiden joukossa oli naisia, jotka eivät olleet koskaan ajatelleet istuvansa tatuoijan neulan alle. Osa naisista ei uskaltanut riisuutua. Kynnys kuvien lähettämiseenkin saattoi olla korkea.
”Lähtökohta tatuoinnin ottoon voi olla erilainen ihmisellä, joka haluaa olkavarteensa liekkipääkallon kuin naisella, joka on taistellut hengestään ja kantaa kehostaan häpeää”, Inkku sanoo.
Hoidollisten tatuointien ottaminen on intiimi hetki. Intiimiys katoaa, jos odotuspenkillä tai sermin toisella puolella istuu joku, joka on innoissaan kaulatatuoinnistaan.
Nykyään Inkku tekee maanantaisin ja tiistaisin hoidollisia tatuointeja yksityisellä esteettisellä klinikalla Kuopiossa. Loppuviikko kuluu kuvatatuointien parissa samassa kaupungissa oman tatuointistudion toisessa toimipisteessä.
Vuosien aikana Inkku on oppinut lukemaan klinikalle tulevia asiakkaita siitä hetkestä, kun ovenkahva kääntyy. Jos asiakas vaikuttaa rempseältä, ei jutustelulle ole estettä. Yleensä ihmiset avautuvat, kun työskentely iholla alkaa.
Jos ilmassa on epävarmuutta, Inkku pyrkii antamaan tietoa. Hän menee asiaan, kertoo, mitä tapahtuu, mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta.
”Luon faktatiedolla turvallisuudentunnetta ja luottamusta. Osoitan, että tiedän, mitä olen tekemässä. Sanon myös, että kaikenlaiset tunteet ovat normaaleja tilanteessa ja niistä saa sanoa tai olla sanomatta.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Nämä asiat kasvattavat riskiä sairastua rintasyöpään – lääkäri listaa uudet, tehokkaat tavat hoitaa syöpää
Asiakas toivoi samanlaisia nännejä kuin erotiikkalehdessä
Mustetta ja tatuointikone. Hoidolliset tatuoinnit valmistuvat samoilla välineillä kuin kuvatatuoinnitkin. Tekotapa kuitenkin poikkeaa tatuoitavan alueen luonteen takia.
Inkku ei tee hoidollisia tatuointeja alle vuoden ikäisille leikkausalueille.
”Ihossa, jossa on arpikudosta, ei ole samalla tavalla ihokerroksia kuin terveessä ihossa. Jos rikon arpea liian aikaisin, aiheutan vain lisää arpikudosta, eikä lopputulos ole toivotunlainen. Väri on vaikeampi saada pysymän arpikudoksessa”, Inkku selittää.
Leikatulle alueelle tatuoitu nänni saattaa vetäytyä kasaan. Lisäksi ihon omaa sävyä on vaikeampi imitoida, sillä ihon rikkomisesta aiheutuva punoitus puskee läpi. Lopullinen sävy näkyy vasta kuukauden kuluessa, kun iho on parantunut. Koska väritystä voi joutua korjaamaan, vaatii hoidollisten tatuointien teko aina vähintään kaksi tatuointikertaa.
Haastavampia tapauksia ovat Inkun mukaan tilanteet, jossa vain toinen rinta on leikattu. Kun molemmat rinnat on leikattu, asiakas voi valita haluamansa nännit.
”Olen saanut erotiikkalehtien kuvia malliksi. Yhdelle asiakkaalle tein sydämen muotoisen nännit.”
Jos tatuoitavia nännejä on vain yksi, lopputuloksen tulisi muistuttaa mahdollisimman paljon pariaan. Identtinen tatuointi ei kuitenkaan välttämättä onnistuu, jos leikatussa rinnassa on urallaan olevia arpia.
”En tee mitään taikatemppuja. Mutta ero ei välttämättä kahden metrin päästä näy yhtä selkeästi.”
Myös tietyissä kehonosissa on enemmän vaikeusastetta kuin toisissa. Sormien ohuella iholla on taipumus hylkiä mustetta. Kynsien tatuoiminen asiakkaalle, joka oli menettänyt osan sormenpäistään työtapaturmassa, vaati kahdeksan käyntikertaa.
Uutta rintaa saatetaan esitellä työpaikalla
Hetki peilin edessä jää mieleen joka kerta. Moni liikuttuu, kun näkee valmiin nännin tai ymmärtää, ettei käsivarsia tarvitse enää peitellä nuoruuden viiltelyarpien takia.
”Liikutun välillä itsekin, kun näen, että asiakas käy salamannopeasti mielessään läpi matkansa”, Inkku sanoo.
Joskus palautetta tulee jälkikäteen. Ihminen saattaa kertoa saaneensa elämänilonsa takaisin ja uskaltaneensa jälleen käyttää avonaisia kaula-aukkoja tai mekkoja.
Inkku on huomannut, että rintasyöpäpotilaille tatuoitu nänni on korjaava kokemus. Takana on saattanut olla sytostaatti- ja sädehoitoja, sitten rinnan poisto ja vuosien elämä ilman nänniä. On pitänyt käydä läpi vaikean sairauden herättämät tunteet sekä käsitellä kuolemanpelko ja muutokset omassa kehossa.
”Olen kuullut, että seuraavana päivänä rintaa on esitelty työpaikalla ylpeänä.”
Uusi nänni on merkki siitä, että on selvinnyt, siitä, että elämä jatkuu.
Sinua voi kiinnostaa myös: