Jalmari Helander muistelee Big Game -elokuvan kuvauksia Ylen haastattelussa.


Jalmari Helander on tunnettu suomalaisohjaaja. AOP
Elokuvaohjaaja Jalmari Helander kertoo Ylen haastattelussa yhteenotostaan näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa.
Jackson näytteli Helanderin ohjaamassa Big Game -elokuvassa, joka ilmestyi vuonna 2014. Ylen haastattelussa kuvataan, kuinka Jacksonin mieliala vaihteli kuvauksissa jatkuvasti. Helander ei ollut tottunut sen kaltaiseen vaatimiseen ja marmatukseen.
Lopulta Helander ärähti Jacksonille, kun kuvattiin kohtausta, jossa Onni Tommilan näyttelemä hahmo juttelee pakastimessa olevalle presidentille, jota näytteli Jackson. Jackson halusi näytellä kohtauksensa pakastimesta, vaikkei häntä näkynyt kuvissa.
– Mutta kun otin aika monta ottoa, se rupesi huutelemaan sieltä pakastimesta, että mitä vittua nyt, mikä on ongelma, Helander kertoo haastattelussa.
– Olin todella väsynyt ja huusin, että jos et halua olla siellä vitun laatikossa, niin lähde vittuun sieltä, hän jatkaa.
Lopulta Jackson ei enää valittanut ja Helander uskoo näyttelijän halunneen testata häntä.
Helander kertoi työskentelystä Jacksonin kanssa myös Jenni Pääskysaaren juontamassa Studio Pääskysaari -ohjelmassa.
– Päivät saattoivat olla aikamoisia, kun mikään ei käynyt. Joinain päivinä oli ihan helvetin hauskaa ja joinain ihan just vastakohtaista. Sai toivoa, että hän oli hyvällä tuulella, Helander kertoi vuonna 2023.
Muut kuvauksissa olleet joutuivat Helanderin mukaan olemaan varpaillaan.
– Hänellä oli tarve näyttää, että kuka on ykkönen, Helander kuvasi.
Helanderin uutuuselokuva Sisu 2 saa ensi-iltansa 22. lokakuuta. Tammikuussa hän aloittaa uuden John Rambo -elokuvan kuvaukset Thaimaassa.