Juttu tiivistettynä
- Pankakosken kylässä tapahtui lokakuussa 1956 romanivähemmistön väkivaltainen häätö.
- Tilanne oli pitkään ollut jännittynyt valtaväestön ja romanien välillä, ja häätö oli suunniteltu kuukausia etukäteen.
- Kirjailija Susanna Åke tutkii teoksessaan yhteisöllisyyden ja väkivallan teemoja sekä romaniyhteisön elämää Pankakoskella.
- Välikohtausta ei koskaan käsitelty oikeudessa, mutta kyläläiset maksoivat romaneille 225 000 markan korvauksen.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Kaikki alkoi katuvalojen sammumisesta. Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Pankakosken kylän Hangospuron alue pimeni kymmenen aikaan illalla. Ulkovalaistus sammutettiin kylän kartonkitehtaan voimalaitokselta käsin.
Oli sunnuntai, lokakuun 28. päivä vuonna 1956. Pimeyden turvin kyläläiset lähtivät liikkeelle. Seuraavien tuntien tapahtumat muistetaan Pankakoskella vielä tänäkin päivänä.
Syksyn uutuusromaani Eläjä perustuu tositapahtumiin Pankakosken teollisuuskylässä Pohjois-Karjalassa. Pankakoski kuuluu nykyisin Lieksaan, josta kirjailija Susanna Åke on lähtöisin. Hän on kuullut tarinoita tapahtuneesta jo lapsuudessaan.
– Muistan, että niissä oli jonkinlaista ylpeyttä yhteisöllisyydestä ja oikeuden ottamisesta omiin käsiin. Mutta samalla muistoihin liittyi häpeää, Åke sanoo.
Tämä tapahtumista tiedetään poliisitutkinnan ja myöhemmän selvittelyn perusteella: pimeän turvin kymmenet tai jopa sadat Pankakosken kylän miehet tunkeutuivat kahteen romanien asuttamaan mökkiin Pankakosken työväentalon lähellä. Miehet olivat varustautuneet seipäin ja laudanpätkin. He hajottivat mökkien ikkunat ja irtaimiston ja pahoinpitelivät asukkaita.
Suuri joukko kyläläisiä hääti tuona iltana romanivähemmistön tiehensä. Romanit eivät koskaan palanneet Pankakoskelle.
Avaa kuvien katselu
Käsikirjoittaja ja kirjailija Susanna Åke vieraili lapsena usein mummolassa Pankakoskella. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Tehdas antoi työn, tontin ja identiteetin
Väkivalta ei ryöpsähtänyt yllättäen. Tilanne valtaväestön ja romanien välillä oli kiristynyt pikkuhiljaa, ja häätöä suunniteltiin kuukausia.
Susanna Åke kuvaa kirjassaan tiivistä tehtaan ympärille rakentunutta yhteisöä, jossa elämälle oli tarkat säännöt.
1950-luvun Pankakoskella asui ylpeää työväkeä. Tehdas antoi toimeentulon, tontin ja identiteetin lähes kaikille kylän asukkaille. Kolmivuorotyö sääteli arkea, ja työnantaja tarjosi paljon muutakin kuin palkan. Tehtaan omistaja rakennutti kylään koulun, tanssilavan, kirjaston ja osuuskauppoja. Työväenyhdistys järjesti iltamia, nuorisotoimintaa ja hiihtokisoja.
Palkkapäivänä pankakoskelaiset saattoivat matkata vajaan kymmenen kilometrin päähän Lieksan keskustaan rehvastelemaan tilipussillaan.
Vastapalvelukseksi tehtaan työntekijöiltä odotettiin säntillisyyttä ja nuhteettomuutta. Yhteisö valvoi omiaan.
Kartongin valmistus aloitettiin Pankakoskella vuonna 1912. Kuva on liisterisalista vuodelta 1958.
Tehtaalle saatiin 1950-luvulla uudet peseytymis- ja pukuhuoneet.
Pankakoskella järjestettiin ongintakilpailu tehtaan henkilökunnalle vuonna 1958.
Tähän elämäntapaan romanit eivät sopineet. Romaniyhteisö asettui asumaan Pankakoskelle sotien jälkeen. Heidän kulttuuriinsa ei kuulunut palkkatyö. Romanimiehet ilmoittivat yleensä ammatikseen hevoskaupan, naiset myivät käsitöitä ja ennustuksia.
Pankakoskella romanit elivät ahtaasti pienissä mökeissä keskellä kyläyhteisöä, mutta kuitenkin siitä irrallaan. Merkittävä osa heistä oli luku- ja kirjoitustaidottomia. Kuten muuallakin Suomessa, myös Pankakoskella romanit kokivat avointa hyljeksintää.
Susanna Åken kirjan päähenkilö on romaninainen Hilja. Hahmo on fiktiivinen, mutta tarina perustuu monilta osin tositapahtumiin. Hilja pyörittää Pankakoskella laitonta viinakauppaa. Bisnes kasvaa ja on kannattavaa, vaikka välillä poliisi puuttuu peliin.
Myös tosielämässä Pankakoski oli Lieksan seudun pimeän viinakaupan keskus. Viinapulloja tultiin hakemaan romanien mökeiltä Nurmeksesta saakka. Viinaralli toi mukanaan järjestyshäiriöitä, levottomuutta ja väkivaltaa. Se uhkasi teollisuuskylän kurinalaista elämäntapaa.
Viinarallia ei saatu kuriin
1950-luvun Suomi oli kaksijakoinen
– Yhteiskuntaa rakennettiin ja usko tulevaisuuteen oli kova. Toisaalta ihmiset olivat hajalla sodan jäljiltä, Susanna Åke kuvailee.
Avaa kuvien katselu
Pankakosken tehdas on tuonut leivän monelle sukupolvelle. Tehdas työllistää nykyisellään noin 160 henkilöä. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Päihteiden käyttö oli yleistä. Valtio yritti suitsia juomista rajoittamalla viinan ostoa. Alkossa ostokset kirjattiin henkilökohtaiseen viinakorttiin.
Laiton viinakauppa kukoisti. Pankakoskella romanit ostivat viinaa välittäjiltä ja myivät Alkon tuotteita moninkertaisella hinnalla. Kysyntää oli niin paljon, että asiakas sai ostaa kerralla korkeintaan kaksi pulloa väkeviä. Toimintaa johti Pankakoskella asunut romaninainen.
Poliisi puuttui Pankakosken laittomaan viinakauppaan monta kertaa, mutta kyläläisten mielestä liian ponnettomasti. Osa romaniyhteisön jäsenistä istui vankeustuomioita. Viinaralli kuitenkin jatkui.
Susanna Åke kertoo, mikä kiinnosti häntä erityisesti Pankakosken tapahtumissa. Video: Sami Takkinen / Yle
Tehtaan kahvihuoneissa sovittiin häädöstä
Pikkuhiljaa paine kylässä kasvoi. Levottomuuksien lisäksi elämäntavastaan ylpeitä pankakoskelaisia huolestutti kylän maine. Se tahriintui, kun sana viinakaupasta levisi.
Jossakin vaiheessa kyläyhteisössä virisi ajatus oikeuden ottamisesta omiin käsiin. Tehtaalla oli keskeinen rooli häädön käytännön järjestelyissä.
Lokakuussa tehtaan työmailla ja kahvihuoneissa alkoivat kiertää puheet romanien häädöstä. Tehtaan yhteydessä toimi voimalaitos, joka jakeli sähkön Pankakoskelle ja Lieksaan. Pankakosken ulkovalaistusta ohjailtiin voimalaitokselta.
Lokakuun 28. päivän iltana vuonna 1956 joku sammutti Hangaspuron alueen katuvalot tehtaalta käsin. Oli aika panna suunnitelma toteen.
Avaa kuvien katselu
Lehdet kirjoittivat kyläläisiä ymmärtävään sävyyn Pankakosken tapahtumista. Sanomalehti Karjalaisen jutusta on viivattu yli henkilön nimi. Kuva: Karjalainen
Voisiko korpilaki toteutua nykyisin?
Kirjailija Susanna Åke tuntee yhteisön, josta hän kirjoittaa. Hänen isänsä, ukkinsa ja muut suvun miehet ovat kaikki tehneet työuransa Pankakosken tehtaalla. Åke halusi kirjoittaa romaaninsa yhdeksi keskeiseksi henkilöksi työläisnaisen. Häntä kiinnosti yhteisön naisten taakka ja vastuunkanto.
– Tehdasyhteisö on rakentanut minunkin nykyisen hyvinvointini, Åke sanoo.
Toisaalta väkivalta ja romanien karkotus ovat hänen mielestään häpeätahra teollisuuskylän historiassa.
Kirjailija ymmärtää konfliktin kaikkia osapuolia. Tapahtumat näyttävät erilaisilta eri ihmisten näkökulmasta.
Karkotettujen romanien asuinpaikat sijaitsivat Pankakosken työväentalon lähistöllä.
Kylä on hiljentynyt menneistä vuosikymmenistä, mutta työväentalolla pyörii edelleen harrastusryhmiä.
Susanna Åke tulee työläissuvusta. Muutamassa sukupolvessa on tapahtunut suuri luokkahyppy.
Korpilaki ja oikeuden ottaminen omiin käsiin ovat teemoina kiinnostaneet Åkea jo pitkään. Viimeistellessään romaania hän mietti jengiväkivaltaa Ruotsin lähiöissä nykypäivänä. Uutiset kertovat lähiöiden asukkaiden voimattomuudesta sen edessä.
– On kiinnostavaa, mitä yhteisössä tapahtuu, jos syntyy kokemus, etteivät viranomaiset voi auttaa ongelmissa.
Teinipojat paljastivat teot
Karkotusyön jälkeen kyläläisten yhteinen rintama piti. Pankakosken työväentalolla pidettiin kokoontuminen, josta ei pidetty pöytäkirjaa. Voi olla, että siellä sovittiin yhteisestä linjasta.
Kun poliisi kuulusteli kymmeniä ihmisiä, kukaan ei myöntänyt osallisuuttaan tapahtumiin. Yksi sanoi olleensa sattumalta iltakävelyllä, toinen kyläilemässä juuri sillä suunnalla. Vasta parin kuukauden kuluttua kaksi teini-ikäistä poikaa tunnusti, että he tiesivät häätösuunnitelmista etukäteen.
Avaa kuvien katselu
Puolustuksen käsin kirjoitettu kirje on säilynyt Pohjois-Karjalan maakunta-arkistossa. Kuva: Susanna Åken kotialbumi, kuvankäsittely Sami Takkinen / Yle
Kaikkiaan 13 pankakoskelaista miestä sai syytteet häätöön liittyvistä rikoksista. He olivat vain pieni osa tapahtumiin osallistuneesta kyläläisjoukosta. Pankakoskella syytettyjä pidettiin sijaiskärsijöinä, jotka joutuivat ottamaan syyn niskoilleen.
”Tunnen useat syytetyistä ja tietääkseni heidät kaikki tunnetaan säännöllisesti työssäkäyvinä kunnon ihmisinä.”
Näin syytetyistä kirjoittaa kirjeessään heidän puolustusasianajajansa.
Tapausta ei koskaan käsitelty oikeudessa, vaan se soviteltiin. Syytetyt maksoivat häädetyille romaneille 225 000 markan kertakorvauksen. On hyvin todennäköistä, että rahat kerättiin koko kylältä.
Vaikeneminen tapahtumista jatkui. 2000-luvulla kyläläisiä haastatelleet tutkijat eivät saaneet tarkkoja tietoja häätöön liittyvistä tapahtumista.
Historialliset kuvat Pankakosken teollisuusyhteisöstä: Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto / Enso-Gutzeit Oy
Jutussa on käytetty lähteenä Olli Långin Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2010 hyväksyttyä pro gradu -tutkielmaa ”Romanien häätö Pankakoskelta vuonna 1956”.