Marjukka Havumäki on tehnyt pitkän uran Ylellä. Sunnuntai-illan uutislähetys jää hänen viimeisekseen. Lähetyksessä nähtiin muun muassa legoja ja tekoälymiekkailua.

Marjukka Havumäen pitkä ura uutisankkurina tuli päätökseensä sunnuntaina. Atte Kajova

Tekijän kuvaTekijän kuva

Tänään klo 20:32 (päivitetty klo 21:10)

Ylen pitkäaikainen uutisankkuri Marjukka Havumäki aloitti viimeisen uutislähetyksensä sunnuntai-iltana ennen eläkkeelle siirtymistään.

Lähetys alkoi kello 20.30.

– Gazassa iloitaan avustusrekkojen saapumisesta, Havumäki aloitti lähetyksen alkujuonnot.

Havumäki asteli viimeistä kertaa kameroiden eteen päällään viininpunainen mekko.

– Uutisista hyvää iltaa, hän jatkoi tunnusmusiikin jälkeen Ylen uutisankkureille tuttuun tapaan.

Lähetyksessä käsiteltiin muun muassa Gazan humanitaarista apua, valtionvelkaa sekä niin sanotun velkajarrun tulevaa eduskuntakäsittelyä.

Valtionvelkaa havainnollistettiin lego-palikoiden avulla. Lisäksi lähetyksessä esiteltiin tekoälymiekkailua.

Viimeiset hetket

Havumäki lopetti viimeisen lähetyksensä kiitoksiin.

– Hyvät katsojat, on tullut aika kiittää teitä näistä vuosista uutisten äärellä, Havumäki sanoi.

Havumäki kertoi, että olo on neljänkymmenen vuoden jälkeen haikea, mutta ”ennen kaikkea kiitollinen”

Hän kehui kollegoitaan ”upeiksi ammattilaisiksi” ja kertoi uskovansa, että tarkistettuun tietoon perustuville uutisille on tarvetta ”enemmän kuin koskaan”.

– Minä sanon nyt kiitos ja näkemiin, Havumäki sanoi lähetyksen viimeisinä sanoinaan.

Näiden sanojen jälkeen ruudussa nähtiin pätkiä ja kuvia Havumäen lähetyksistä vuosien varrelta viulumusiikin säestämänä. Lopussa ruutuun ilmestyi tuore kuva uutisankkurista.

Havumäki on tehnyt Ylellä yli neljänkymmenen vuoden uran. Hän kertoi Ylen haastattelussa ennen lähetystä, että aikoo viimeisen työvuoronsa jälkeen suunnata kotiin, pestä meikit ja vetää villasukat jalkaan.

– Istun sohvalle ja mietin, mitä oikein on tapahtunut. Ehkä nautin myös lasillisen parempaa kupliva, Havumäki sanoi Ylelle.

Havumäki kuvaili samassa haastattelussa olevansa ”hirveän onnellinen ja helpottunut” jäädessään eläkkeelle.