Nimien keksiminen on usein hyvin vaikeaa, kuten itse kukin on ehkä uuden eläimen tai lapsen kanssa huomannut. Mutta ei se ole helppoa viihdemaailmassakaan, ainakaan kun markkinointiosasto ja päättäjät hengittävät niskaan ja kirjoittavat noottejaan siitä, miten nimiehdotukset eivät ole tarpeeksi helppotajuisia. Kyllä, olen yhä hyvin katkera siitä, että Tom Cruisen erinomainen tieteisleffa Live, Die, Repeat nimettiinkin Edge of Tomorrowksi, koska kohderyhmä ei tajunnut alkuperäistä nimeä.
Mutta joskus niitä onnistumisiakin tulee. Aivan kuten elokuvamaailmassa Hundreds of Beavers kertoo jo nimellään tarkalleen, mitä paketista löytyy, samoin myös ainakin yksi kotimainen peli on onnistunut vangitsemaan nimeensä koko sielunsa ja olemuksensa.
Tämä peli on tietenkin Tapan Kaikki, jossa nimen mukaisesti on tarkoitus tappaa aivan kaikki.
90-luvulla julkaistu ilmaispelien sarja, Tapan Kaikki, ehti vuosien varrella venyä neljän pelin mittaiseksi. Pelien taustalta löytyi Error Free -tiimi, josta ei tiedetä enää paljon mitään. Tiimi teki neljä peliään – ja pari muuta pikkupeliä – ja katosi sitten bittiavaruuteen jättäen jälkeensä vain taiteilijanimet Unski, Raipe ja Allu.
Lue myös: Tämä tuskin yllättää ketään: Minecraft 2 -elokuva varmistettiin ensi-iltapäivämäärän kera
Tämä oli tietenkin ajan peliskenessä hyvin tyypillistä, sillä teimme itsekin kavereiden kanssa muutamia pieniä pelejä, jotka sitten valmistumisen jälkeen puskettiin johonkin BBS-järjestelmään sen käyttäjien iloksi. Ja koska vuonna 2025 juuri kukaan ei enää tiedä, mitä BBS-järjestelmät ovat… kuvitelkaa verkkoyhteisö, johon otetaan yhteyttä soittamalla modeemilla pyörittäjän koneelle. Yhteisöön pääsee kerrallaan sisään yhtä monta käyttäjää kuin pyörittäjällä on puhelinlinjoja, eli yleensä yksi. Vähästä se hupi oli revittävä ennen internetiä.
Ultimate Tapan Kaikki on myös sisältönsä puolesta hyvin tyypillinen 90-luvun kaveriporukan peliprojekti. Vielä tuolloin pelit miellettiin vahvasti lasten harrastukseksi ja kehitettiin yleensä amerikkalainen puritaaniyleisö mielessä. Niinpä kaikenlainen tuhmuus, ruma kielenkäyttö ja väkivalta olivat ihan mahdottomia juttuja. Kun pelaajat ovat kuitenkin aina kaivanneet peleiltään juuri näitä asioita, niin niiden toimittaminen jäi sitten harrastelijoiden vastuulle.
Koska nämä harrastelijat olivat usein nuoria, rajojaan etsiviä ja kokeilevia miehiä, näiden itse tehtyjen pelien sisältö oli usein niin ala-arvoista, ettei sitä oikein viitsi nykyään edes mainostaa. Ultimate Tapan Kaikki välttää nämä perinteiset sudenkuopat, sillä se ei sisällä rasismia tai muitakaan ismejä, ainoastaan rempseää väkivaltaa.
Lue myös: Pohjoiseen Japaniin sijoittuva Ghost of Yōtei kerää kehuja representaatiostaan
Hieman yllättäen peli toi minulle välittömästi mieleen paljon tuoreemman indie-hitin, Hotline Miamin. Hotline Miamin tavoin myös Ultimate Tapan Kaikki on ylhäältä päin kuvattu, hyvin nopeatempoinen räiskintäpeli, jossa pelaaja heitetään sokkelomaiseen kenttään yksinkertaisen tehtävän kera: tapa kaikki. Jos tässä onnistuu, saa hieman rahaa, jolla voi sitten tehtävien välissä ostaa kaupasta itselleen parempia aseita ja yrittää seuraavan kentän kukistamista. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään kirkossa kuulutettu juttu, sillä Ultimate Tapan Kaikki on aivan naurettavan vaikea ja brutaali pelikokemus. Enkä nyt tarkoita sitä, miten kaikki ammutut hajoavat ruumiinosiin, joita voi sitten potkia verinarojen saattelemana pitkin lattiaa.
Pelin vaikeustaso on selvästi säädetty kohdalleen perinteisen ”me ollaan kavereiden kanssa pelattu tätä 500 tuntia kehityksen aikana ja tää tuntuu meistä hyvältä”-tasolle, eli pelin pariin sokkona hyppäävää odottaa tyly kokemus. Viholliset ovat hyvin tarkkoja ja tappavia, ja kun kuolema koittaa, peli päättyy kerrasta siihen. Ei mitään uusia yrityksiä, vaan paluu takaisin ensimmäiseen kenttään.
Ongelmaa pahentaa se, että Ultimate Tapan Kaikki on jossain määrin proseduraalisesti generoitu peli. Kentät ovat kyllä aina fyysisesti samanlaiset, mutta niiden sisältö on arvottu uudelleen. Niinpä esimerkiksi vihollisten paikat vaihtuvat, joten pelaaja ei voi edes yrittää opetella kenttien oikeita nuotituksia ulkoa, vaan ne täytyy aina kohdata nollasta aloittaen.
Suunnattoman vaikeustasonsa johdosta Ultimate Tapan Kaikki on enemmänkin turhauttava kuin palkitseva kokemus. Olisi ollut ihan kiva päästä kokeilemaan niitä parempiakin aseita, mutta minkäs teet, kun peli päättyi joka kerta jo muutaman kentän jälkeen, ennen kuin sain kasaan läheskään tarpeeksi rahaa vaikka raketinheittimen ostoa varten.
Silti, haluan nostaa kehitystiimille hattua muutamastakin jutusta. Ensinnäkin peli on teknisesti aika vaikuttava teos. Pikseligrafiikka on yksinkertaista, mutta persoonallista. Veriefektit ovat hyvin runsaat ja myös erilaisten aseiden räjähdykset ja liekkiefektit ovat oikein näyttäviä. Lisäksi, jopa suorastaan hämmentävästi, kun kyseessä kuitenkin on parin kaverin tekemä peli, Ultimate Tapan Kaikki sisältää tuen verkkomoninpelille, mikä on oikeasti vaikuttava saavutus. 90-luvulla tällainen piti kaikki tehdä itse alusta saakka, eivätkä rajapinnat olleet läheskään niin kehittyneitä tai helppokäyttöisiä kuin nykyään.
Todella mukavaa on myös se, että toisin kuin monet muut ajan pikkupelit, Ultimate Tapan Kaikki ei ole tuomittu jäämään historian hämäriin. Yksi pelin kehittäjistä julkaisi sen lähdekoodin vapaaseen levitykseen jo muutamaa vuotta sitten, minkä jälkeen innokas faniporukka käänsikin pelin pyörimään SDL2-rajapinnan päällä. Tämän ansiosta se pyörii nykyään vaikka minkälaisilla moderneilla käyttöjärjestelmillä, tai vaikka suoraan selaimeen upotettuna. Tätä ihmettä voikin siis käydä ihastelemassa vaikka suomalaisten pelien historian arkistoinnille erikoistuneen Suomipelit-sivuston github-kirjastossa.
Miikka Lehtonen