Kaamos Companyn näyteikkunaan Salon Helsingintielle on ilmestynyt tauon jälkeen uusia kangaskasseja, joita koristaa suomalaiskansallinen voimasana perkele.
Kaamos Companyn yrittäjä Milla Niskakoski suunnitteli alun perin parodiana Perkele-kangaskassin, joka muistutti Marimekon suosittua printtikassia. Kassi sai Marimekon ottamaan yhteyttä Niskakoskeen, sillä yritys pelkäsi kassin aiheuttavan sille mainehaittaa.
– Otin tietoisen riskin, varsinkin kun otin kassin mukaan Leijonan luola -tv-ohjelmaan. Pian sen jälkeen yhteydenotto tuli, Niskakoski toteaa.
Kyse ei ollut tekijänoikeusrikkomuksesta, eikä Marimekko sellaisesta Niskakoskea syyttänytkään. Kyse oli mahdollisesta mainehaitasta.
– En ole ensimmäinen enkä ainoa, joka on parodioinut Marimekon kassia. Esimerkiksi Eläkeläiset-yhtye myy tälläkin hetkellä parodiakassia tekstillä ”eläkeläiset hump”. Marimekon reaktiossa oli kyse perkele-sanan yhdistämisestä Marimekkoon – että joku voisi nähdä kassin, luulla Marimekon tehneen sen ja pahoittaa mielensä, Niskakoski kuvailee.
Niskakoski hankki tekijänoikeusrikkomusasiat tuntevan juristin ja päätyi sopimaan Marimekon kanssa, että myy varaston loppuun ja lopettaa sitten kassimallin valmistuksen. Hän myi viimeiset kassit heinäkuun alkupuolella.
Nyt Niskakoski on muokannut Perkele-kassiaan ja tuonut sen markkinoille uudistuneena. Siitä ei Marimekolla ole ollut kommentoitavaa.
– Katsoimme juristin kanssa yhdessä, että tässä kassissa ei ole mitään, mikä voisi aiheuttaa Marimekolta yhteydenottoja, hän toteaa.
Lue lisää: Salolainen pienyrittäjä myrskyn silmässä: ”En ole tehnyt mitään laitonta”
Uusi ja vanha Perkele-kassi rinnakkain, uusi vasemmalla ja vanha oikealla. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Niskakoski sai ensimmäiset uudet kassit myyntiin viime viikolla. Niistä näkee heti, että kyse on uudesta tuotteesta.
– Lähdin suunnittelemaan tätä ihan uudella fiiliksellä. Vaihdoin kirjasimen leikkisäksi ja pyöreämmäksi. Jos olisin valinnut tosi aggressiivisen ja kulmikkaan fontin, kassi olisi kiroillut, mutta nyt siinä on retrofiilis. Samaa fiilistä täydentää kassin reunaan ommeltu takatukkapiru, joka on uuden Perkele By Kaamos -brändin maskotti. Halusin uudelle brändilleni enemmän pehmeyttä, jolloin se ehkä myös palvelee laajempaa asiakaskuntaa, Niskakoski esittelee.
– Jännitin kyllä ihan törkeästi, miten uusi kassi otetaan vastaan. Mutta ihan turhaan, sillä siitä on tullut tosi hyvää palautetta, hän lisää.
Teksti on kassissa edelleen kolmella rivillä kuten Marimekon kassissakin. Lisäksi valikoimiin on tullut Kurpitsaviikkoja varten kassi, jossa on isompi halloween-sävyinen teksti kahdella rivillä.
Kassit ovat puuvillaa, ja niiden kangas painetaan Latviassa. Niskakoski on iloinen siitä, että hän pystyy hyödyntämään kassien valmistuksessa paikallisuutta, sillä kassit ommellaan Salossa Kolmituotteessa.
– Ajatukseni on, että kassia voi upgreidata ostamalla siihen lisäosia, kuten avainnauhan ja lisätaskun. Lisätaskuja on tulossa, Niskakoski kertoo.
Uuteen Perkele-tuoteperheeseen kuuluu jo kassien lisäksi avaimenperiä ja avainnauhoja. Myynnissä on myös vanhalla kirjasintyylillä tehtyjä pinssejä, avaimenperiä, tarroja, teippirullia ja kangasmerkkejä.
– Niissä on käytetty samaa fonttia kuin alkuperäisessä Perkele-kassissa, mutta niistä ei Marimekolta ole tullut palautetta, Niskakoski sanoo.
Uudesta Perkele-kassista löytyy Perkele By Kaamos -brändin retrohenkinen maskotti, takatukkapiru. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Milla Niskakoski perusti Kaamos Companyn vuonna 2021. Yritys toimii Helsingintiellä kivijalkakiinteistössä, jossa Niskakoski valmistaa ja suunnittelee goottihenkisiä Spatanic-kylpyhuonetuotteita. Kaikki alkoi hänen käsin valmistamistaan Corpse Paint Soaps -saippuoista, ja yrityksen tuotevalikoima on laajentunut muun muassa sisustustuotteisiin ja kosmetiikkaan.
Viime helmikuussa Niskakoski osallistui Nelosen Leijonan luola -ohjelmaan. Leijonat sijoittivat hänen yritykseensä 20 000 euroa, minkä ansiosta hän sai palkattua ensimmäisen työntekijän. Lisäksi yritys pääsi tv-ohjelman myötä kansalliseen julkisuuteen. Keväällä seurannut Marimekko-tapaus vielä lisäsi yrityksen medianäkyvyyttä, mikä on siivittänyt Perkele-brändin lentoon.
– Alun perin Perkele-kassi oli pieni taideprojekti. Nyt tästä on tulossa yritykseni pääbrändi, jota en olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut. Perkele-brändin kautta olen luonut itselleni ihan uuden leikkikentän, johon voin suunnitella vaikka mitä tuotteita, Niskakoski iloitsee.
Kaamos Companyn myynti tapahtuu verkkokaupassa, ja lisäksi Niskakoski käy myymässä tuotteitaan festivaaleilla.
– Yhdysvallat oli alun perin isoin markkinani, mutta tullisekoilujen myötä myynti sinne on hiipunut kokonaan. Nyt keskityn Suomeen, missä kiinnostus on kasvanut, Niskakoski sanoo.
Kaamos Companylla ei ole omaa myymälää, mutta Kurpitsaviikkojen ajaksi sellainen avataan. Niskakoski pitää Helsingintien toimitilassaan pop up -puotia 14.–26. lokakuuta.