Matt Damonin roolisuoritus yksinäisenä astronauttina kiteyttää elokuvan ytimessä olevan uskon tieteen kykyyn pelastaa ihminen.
Keskeisiin spektaakkelielokuvan ohjaajiin kuuluva Ridley Scott on läpi uransa kärsinyt epätasaisuudesta. Yksin Marsissa (The Martian, USA 2015) on Alienin ja Blade Runnerin ohjaajan 2000-luvun onnistuneimpia töitä. Menestyksen oleellinen ainesosa on suoraviivainen tarina, joka antaa paremmin visualistina kuin juonenkuljettajana pärjäävälle Scottille mahdollisuuden keskittyä ydinosaamiseensa.
Realistisessa tieteiselokuvassa yksi NASA:n Mars-lennon astronauteista (Matt Damon) jää onnettomuuden seurauksena punaiselle planeetalle. Koko elokuva on yhtä suurta pelastusoperaatiota, jossa astronautin, paluumatkalle lähteneen miehistön ja kotijoukkojen osaaminen limittyvät.
NASA:n mainokseltakin tuoksahtava elokuva etenee insinöörilogiikalla teknisestä ongelmasta toiseen menettämättä hetkeksikään intensiteettiään ja antamatta tunteille valtaa. Damonin tyyni roolisuoritus kiteyttää elokuvan ytimessä olevan uskon tieteen kykyyn pelastaa ihminen tilanteesta kuin tilanteesta.
✪✪✪✪
Yksin Marsissa, maanantai 13.10. klo 21.00, MTV Sub