Eurooppaan saadaan jälleen uusi kiinalainen automerkki, kun viime vuonna lanseerattu Lepas starttaa myynnin Euroopassa.

Lepas L8 tulee Eurooppaan ensi vuonna. Chery Group

Torinon kansainvälisessä autonäyttelyssä on julkaistu kiinalaisen Cheryn viime vuonna esittelemän Lepas-automerkin suunnitelma saapua Euroopan markkinoille.

Chery on kiinalaisittain jo hyvin vanha, vuonna 1997 perustettu automerkki. Sen konsernisateenvarjon alle kuuluvat emomerkin ohella myös Jaecoo ja Omoda, jotka molemmat ovat puolestaan enemmän ylähyllyn tuotteita kuin aivan niitä halvimpia.

Nyt lanseeratulla Lepasilla puolestaan houkutellaan nuorempaa ostajakuntaa. Ensi vuoden alussa Eurooppaan saapuu Lepas L8, jonka hinnaksi esimerkiksi Italian markkinoilla kaavaillaan noin 40 000 euroa.

Pienenä yllätyksenä tulee, että Lepas L8 ei olekaan sähköauto, vaan lataushybriditekniikkaa hyödyntävä katumaasturi.

Lepasin 1,5-litrainen, 143-hevosvoimainen bensiinimoottori saa vetoapua kahdelta sähkömoottorilta. Ne puolestaan ovat yhteensä 204-hevosvoimaisia, ja järjestelmän kokonaistehoksi ilmoitetaan 278 hevosvoimaa.

Lataushybridiosastolla puolestaan töitä tekee 18 kilowattitunnin LFP-akku. Sillä auton pitäisi kulkea noin 100 kilometriä pelkällä sähköllä.

Mitoiltaan Lepas L8 on hyvinkin keskimääräistä kokoluokkaa. Se on 4,69 metriä pitkä, ja akseliväliksi ilmoitetaan tasan 2,8 metriä.

Lepaksia on tulossa lisää, sillä ensi vuonna mallistoon lisätään 4,6-metrinen L6 sekä vielä sitäkin pienempi L4, joka puolestaan tulee olemaan 4,3-metrinen katumaasturi.