Ari Luusua, 37, on ollut yhteydessä Hiihtoliittoon mahdolliseen paluuseen liittyvistä asioista. Hän saa kilpailla aikaisintaan 3. tammikuuta 2026.

Ari Luusua i spåret

Avaa kuvien katselu

Ari Luusua kuului Suomen parhaisiin sprinttihiihtäjiin lähes koko 2010-luvun, kunnes siirtyi pitkien matkojen Ski Classics -kiertueelle. Kuva: imago/Sammy Minkoff/ All Over Press

14:11•Päivitetty 15:46

Suomalaisia hiihtopiirejä on pian alkavan kilpailukauden alla puhuttanut myös takavuosien maajoukkuesprintteri Ari Luusua, 37.

Vuonna 2021 positiivisen dopingnäytteen antaneen, tuolloin pitkien matkojen Ski Classics -sarjassa menestyksekkäästi kilpailleen Luusuan toimintakiellon piti alun perin päättyä 26. elokuuta tänä vuonna, mutta näin ei ole. Jos Luusualla on vielä haluja kilpailla, hän joutuu odottamaan lupaa vuoden 2026 puolelle.

– Hänen toimintakieltonsa päättyy 3. tammikuuta 2026 eli se on ensimmäinen päivä, jolloin hän voi osallistua kilpailuihin ja jolloin hänen niin sanottu FIS-urheilijakoodinsa voidaan aktivoida, kertoo Suomen hiihtoliitossa mm. kilpailulisenssiasioista vastaava Larissa Erola.

– Toimintakiellon piti alun perin päättyä jo 26. elokuuta tänä vuonna. Mutta koska hän teki aikanaan lopettamisilmoituksen ja sen jälkeen muutti mieltään, se vastaavasti pidensi toimintakieltoa muutamalla kuukaudella, Erola lisää.

Maailman antidopingtoimiston Wadan sääntöjen mukaan lopettamisesta ilmoittava urheilija irtautuu testausvelvoitteista. Mutta toimintakiellossa olevan urheilijan tulee olla testattavissa koko sanktioajan, jos hän mielii palata kilpailemaan heti toimintakiellon jälkeen.

Ollut yhteydessä liittoon

Larissa Erolan mukaan Luusua on vuoden 2025 aikana ollut yhteydessä Hiihtoliittoon mahdolliseen paluuseensa liittyvistä yksityiskohdista.

Luusua antoi 20. heinäkuuta 2021 dopingnäytteen, josta löytyi merkkejä drostanoloni-nimisen anabolisen steroidin sekä antidopingsäännöissä kielletyn Meldonium-sydänlääkkeen käytöstä. Tuolloin Ski Classics -kauteen kovan ruotsalaistiimin Team Eksjöhusin riveissä valmistautunut Luusua sai Suekin antidopingasioiden kurinpitolautakunnalta neljän vuoden toimintakiellon.

Hän riitautti sen urheilun oikeusturvalautakuntaan vedoten siihen, että oli jo heinäkuussa 2021 lopettanut aktiiviuransa eikä enää testauksen piirissä. Lautakunta näki asian kuitenkin toisin ja piti neljän vuoden toimintakiellon voimassa. Ski Classics -kiertue langetti aikanaan Luusualle 100 000 euron sakon kiertueen urheilijasopimuksen antidopingosion rikkomisesta.

Team Mäenpääs skidåkare i november 2016.

Avaa kuvien katselu

Ari Luusua (toinen oik.) hiihti pitkien matkojen Ski Classics -kiertuetta myös suomalaisen Team Mäenpään riveissä. Kuva: Team Mäenpää

Yle Urheilu tavoitti maanantaina Luusuan, joka ei viime vuosina ole halunnut esiintyä julkisuudessa.

– Olen ennen kaikkea työssäkäyvä perheenisä. Sen (mahdollisen paluun) tiimoilta ei ole mitään kommentoitavaa suuntaan tai toiseen. Jos tulee jotain tiedotettavaa, tiedotan kyllä.

Luusuan tiedetään harjoitelleen edelleen säännöllisesti, mutta lenkkeilyn tavoitteellisuutta mies ei halunnut julkisesti arvioida.

– Onhan liikkuminen yleisellä tasolla erittäin mukavaa.