Hollannin viranomaisten mukaan Nexperian kiinalaisomistus aiheuttaa tietovuotouhan ja mahdollisen riskin Hollannin ja Euroopan taloudelliselle turvallisuudelle.

Hollannin hallitus on ottanut maanantaina hallintaansa kiinalaisomisteisen puolijohdevalmistaja Nexperian.

Hallitus kertoi sunnuntai-iltana puuttuneensa Nijmegenin kaupungissa Hollannissa pääkonttoriaan pitävän Nexperian toimintaan. Yhtiö valmistaa mikrosiruja autoihin ja kulutuselektroniikkaan. Toimenpiteen syyksi mainittiin huoli teknologian mahdollisesta siirtymisestä Nexperian kiinalaiselle emoyhtiölle Wingtechille.

Hollannin viranomaisten mukaan Nexperiaan liittyi tietovuotouhka ja mahdollinen riski Hollannin ja Euroopan taloudelliselle turvallisuudelle, kertoo Hollannin yleisradio NOS.

Päätös johti Wingtechin osakkeiden 10 prosentin laskuun Shanghain pörssissä maanantaina.

Hollannin hallitus ei ota Nexperian omistusta itselleen, mutta sillä on nyt oikeus kumota tai estää yhtiön johdon päätöksiä, jos ne katsotaan haitallisiksi. Yhtiön normaali tuotanto jatkuu.

Yhtiön kiinalaisomistaja Wingtechin mukaan Hollannin hallituksen puuttumista Nexperian toimintaan ohjasi ”geopoliittinen puolueellisuus”.

Reuters