Anneli Klemola aloitti taidemaalarina, siirtyi grafiikkaan, värikkäisiin puupiirroksiin ja kantaaottaviin teoksiin.

Saarijärveläisen kuvataiteilija Anneli Klemolan 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Galleria Beckerissä Jyväskylässä on esillä hänen teoksiaan eri vuosikymmeniltä.

Retrospektiivisen näyttelyn on koonnut tyttärensä Leena Toikkanen.

– Mielestäni äiti on ollut taiteen kentällä aliarvostettu. Hänet tunnetaan kyllä Afrikka-tyylisistä, värikylläisistä puupiirroksista, mutta hän on paljon muutakin. Näyttelyn tarkoitus on tehdä kunniaa lahjakkaalle, omaperäiselle naistaiteilijalle, joka on saattanut jäädä ”hiljaisempana tekijänä” taka-alalle, Klemolan omaishoitajana toimiva Toikkanen kertoo.

Toikkanen sanoo, että näyttely on monipuolinen leikkaus taiteilijan urasta, johon on löytynyt myös harvinaisempia teoksia, kuten 1950–60-lukujen maalauksia, 1970-luvun tussipiirroksia, 1980-luvun metalligrafiikkatöitä sekä 2010-luvulle kestäneen väripuupiirrosten kauden teoksia.