Ari Lahti
Harri Olli on muuttunut mies. Harri kertoo IS:lle, ettei ole muun muassa vetänyt kännejä pitkiin aikoihin.
Ex-mäkihyppääjä verrattiin erityisesti aktiiviuransa alkuaikana itse .
Japanissa Sapporon vuoden 2007 MM-kisojen suurmäen kilpailussa Harri saavutti hopeaa vain hieman yli parikymppisenä.
Muutaman vuoden sisään tuli joukkuemäestä MM-hopeaa sekä -pronssia.
kotimaa
15.10.2024 07:00
Näin Harri Olli selvisi matikkatestistä – katso video!
Ex-mäkihyppääjä valmistui diplomi-insinööriksi Suomen kovatasoisimmasta teknisen alan opinahjosta. Mutta kuinka häneltä sujuu päässälasku?
Oli myös kohuja, kuten punaviinipäissä lentokentällä lauotut ”totuudet” Hiihtoliiton silloisesta mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja .
– Marvaila voi vaikka runkata, jos ei muuten saa, Harri jylisi toimittajille työntäessään lentokentällä kärryjä.
Harri Olli verrattiin uran alussa Matti Nykäseen urheilumielessä.
Atte Kajova
Ura jäi piippuun
Kohtauksen jälkeen Harria alettiin verrata Mattiin, sillä molemmilla oli hyppytaitojen lisäksi uhmaa ja vimmaa sekä vaihtelevat välit lajiliittoon.
Yhtä kaikki, Harrin ura jäi kuitenkin väkevästä alusta huolimatta piippuun.
vain seiskassa
14.10.2024 06:30
Kohumäkihyppääjä Harri Olli käänsi uuden sivun elämässään: ”Tein tämän poikani takia”
Ex-mäkihyppääjä valmistui diplomi-insinööriksi Suomen kovatasoisimmasta teknisen alan opinahjosta.
Ensimmäisen kerran hän ilmoitti lopettamisestaan jo alkuvuodesta 2011.
Lopettamisia seurasi paluu toisensa perään, mutta mainittavaa menestystä rovaniemeläinen ei enää osakseen saanut.
Harri Ollia on aina pidetty jonkinlaisena eksentrikkona.
Timo Korhonen
Vaikeita aikoja
Kohut silti seurasivat koko uran ja sen jälkeenkin.
Marraskuussa 2023 Olli tuomittiin yhteen vuoteen ja kuuteen kuukauteen ehdollista vankeutta sekä suorittamaan 70 tuntia yhdyskuntapalvelua.
kotimaa
23.7.2024 07:00
Harri Ollin yllätysveto! Ex-mäkihyppääjä akateemiselle uralle
Ex-mäkihyppääjä on kääntänyt elämässään kokonaan uuden sivun.
Tuomio tuli vuosina 2021–2022 tapahtuneista lahtelaismiehen törkeästä pahoinpitelystä, kolmesta ex-puolisonsa pahoinpitelystä ja tähän kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta sekä kunnianloukkauksesta.
Hänet tuomittiin myös maksamaan korvauksia ja asianajokuluja yli 10 000 euron edestä.
Vuosien saatossa myös oikeussalit ovat tulleet tutuiksi Harrille.
Timo Korhonen
Dippainssi
Täsmälleen vuosi sitten Seiska kertoi, että Harri on kaikessa hiljaisuudessa valmistunut Aalto-yliopistosta konetekniikan diplomi-insinööriksi.
– Elämässäni on ollut kaikkea häslinkiä, Harri myöntää ja kuvailee vuosien takaista tilannettaan.
kotimaa
18.5.2024 15:20
Vieläkö tunnistaisit Harri Ollin? Esittelee hauislihastaan kesäkuvassa
Vieläkö tunnistaisit Harri Ollin?
Harri vaikuttikin ottaneen itseään niskasta kiinni.
– Mitään tehtyä ei saa tekemättömäksi, enkä ala itseäni puolustamaan. Minulla on ollut elämässäni tilanteita, että kun jostain asiasta ei ole ollut ulospääsyä, olen herkästi tehnyt jotain sellaista, mikä ei ole järkevää.
– Jossain kohtaa tein päätöksen, ettei tuulimyllyjä vastaan kannata taistella. Päätin, etten enää ajaudu tällaisiin tilanteisiin.
Sysäyksen opintojen tielle antoi aikanaan oma jälkikasvu.
– Tein tämän poikani takia. Ajattelin, että olisi tärkeää opiskella joku ammatti, hän myöntää.
Harri on dippainssi ja ylpeä sellainen.
Timo Korhonen
Design HJO Oy
Nyt Ilta-Sanomat kertoo Harrin elämässä tapahtuneen taas – hänellä on nimittäin uusi ura.
40-vuotias Harri on perustanut insinöörialan yrityksen: Design HJO Oy.
HJO tulee ilmeisesti hänen koko nimestään, Harri Juhani Olli.
Ukrainan sota, komponenttikriisi ja heinäsirkat – rakennusala ei millään mittarilla ole voinut Suomessa hetkeen hyvin. Harri uskoo positiivisena miehenä muutokseen.
– Alalla on ollut suvantovaihe menossa, mutta erilaiset merkit viittaavat markkinoiden aukeamiseen. Siihen saumaan yritän jatkossa tiukasti iskeä.
Harri on ehtinyt vuosien saatossa pelleille nyrkkeilykehässä jopa itse Hunks-Juccin kanssa.
Timo Korhonen
Alkoholi jäänyt
Mies kertoo IS:lle myös kuntoilevansa nykyisin ja välttelevänsä viinanpirua.
– En ole enää aikoihin vetänyt kännejä. Alkoholin jättämisellä on ollut oma tärkeä vaikutuksensa eri asioihin, esimerkiksi omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini, Harri linjaa.
Ylipäätään hän kertoo IS:n haastattelussa voivansa seesteisemmin.
– Mutta nyt tässä on itselläni ollut jo pidemmän aikaa uudenlainen elämänvaihe menossa. Uskon sen voimaan.