Valkoinen talo ei ole vahvistanut presidentti Trumpin osallistumista huippu­kokoukseen, jossa rauhansopimus on tarkoitus allekirjoittaa juhlallisin menoin.

Presidentti Donald Trump Air Force Onen ovella.

Avaa kuvien katselu

Politicon lähteiden mukaan Valkoinen talo olisi vaatinut Trumpin osallistumisen ehtona sitä, että hän johtaisi allekirjoitusseremoniaa. Valkoinen talo on kiistänyt väitteet. Kuva: Jack Guez / AFP

Malesian ulkoministerin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistuu Thaimaan ja Kambodžan välistä rauhansopimusta koskevaan juhlalliseen allekirjoitustilaisuuteen Malesiassa.

Tilaisuus järjestetään tulevassa Kaakkois-Aasian maiden Asean-huippukokouksessa, joka pidetään 26.–28. lokakuuta Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa.

Valkoinen talo ei ole virallisesti vahvistanut Trumpin osallistuvan kokoukseen.

Yhdysvaltalaismedia Politicon lähteiden mukaan Valkoinen talo olisi vaatinut Trumpin osallistumisen ehtona sitä, että Trump johtaisi allekirjoitusseremoniaa. Valkoinen talo on kiistänyt nämä väitteet.

Thaimaan ja Kambodžan välinen rajakiista leimahti heinäkuussa sotilaallisiksi yhteenotoiksi. Kyseessä oli maiden pahin yhteenotto yli kymmeneen vuoteen.

Maat sopivat aselevosta Malesiassa käytyjen neuvotteluiden jälkeen. Neuvotteluihin osallistui myös Yhdysvaltain edustajia sekä Kiinan valtuuskunta.

Malesian ulkoministeri Mohamad Hasanin mukaan Malesia ja Yhdysvallat toimivat aselevon mahdollistajina. Hänen mukaansa aseleposopimus edellyttää, että molemmat osapuolet poistavat kaikki miinat ja raskaan tykistön raja-alueiltaan.

Lähteet: Reuters, AFP