Big Brother -talossa vuonna 2014 nähty Armi Mattila tuomittiin parituksesta, kertoo Ilta-Sanomat.


Armi Mattila astumassa Big Brother taloon elokuussa 2014. Mattila vietti talossa lopulta yli pari kuukautta. MATTI MATIKAINEN
Big Brother Suomi -ohjelmassa vuonna 2014 nähty Armi Mattila, 63, on tuomittu parituksesta, kertoo Ilta-Sanomat.
IS:n mukaan Mattila sai helmikuussa Helsingin käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion parituksesta.
Helsingin hovioikeus ei myöntänyt Mattilalle jatkokäsittelylupaa, mutta hän voi vielä pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Tuomion mukaan Armi Mattila syyllistyi paritukseen vuosina 2014–2018 Helsingissä. Mattila hallinnoi liiketiloja, joissa useat naiset työskentelivät stripteasetanssijoina.
IS kertoo muun muassa, kuinka oikeus huomioi, että liiketiloissa oli kondomeja ja muita välineitä, jotka todistivat, että siellä oli harrastettu sukupuoliyhteyksiä. Oikeus totesi, että liiketiloissa työskennelleet naiset myös myivät lisäpalveluina yhdyntää ja siihen rinnastettavia palveluita.
Mattila kiisti syyllistyneensä paritukseen. Hän oli mielestään järjestänyt tilat ainoastaan stripteasetanssille. Oikeus puolestaan katsoi, että Mattila oli tietoinen liiketiloissaan tapahtuneesta toiminnasta.
Mattilan kerrotaan hyötyneen toiminnastaan taloudellisesti ainakin yli 24 000 euron edestä. Mattila tuomittiin ehdollisen vankeustuomionsa lisäksi maksamaan parituksen uhrille korvauksia 6 150 euroa.