Juttu tiivistettynä
- Ruotsin jalkapallomaajoukkue on vaikeuksissa MM-karsintalohkossa hävittyään kolme viimeistä kotipeliään.
- Maajoukkue kaatui Kosovolle, mikä käytännössä varmisti kisahaaveiden kuihtumisen.
- Päävalmentaja Jon Dahl Tomassonia kohtaan nostettiin voimakkaita vaatimuksia potkuista kansalaisilta ja mediasta. Tomasson sai myöhemmin tiistaina potkut.
- Ruotsilla on vielä mahdollisuus MM-kisoihin Kansojen liigan kautta, mutta toimintatavan muutokset ovat välttämättömiä pelin kehittämiseksi.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Ruotsalaiset jalkapallonseuraajat hurrasivat joulukuussa 2024, kun MM-karsintalohkot arvottiin. Kun sinikeltaiset saivat lohkoonsa Sveitsin, Slovenian ja Kosovon, arvioitiin kesän 2026 kisapaikan ja lohkovoiton olevan lähellä.
Neljää karsintapeliä myöhemmin Ruotsin maajoukkue kyntää pohjamudissa.
Ruotsi pelasi viime viikon perjantaina Sveitsiä vastaan Tukholmassa ja maanantaina Kosovoa vastaan Göteborgissa. Molemmat kotipelit päättyivät tappioon (0–2 ja 0–1). Varsinkin jälkimmäinen aiheutti ruotsalaiskannattajissa ja -mediassa kuohuntaa.
Kosovo-ottelu oli viimeinen pakkovoiton paikka, minkä häviämällä Ruotsi varmisti kisahaaveidensa kuihtumisen karsintalohkossa. Sillä on vielä varapatruuna MM-kisoihin Kansojen liigan kautta, kun se voitti aiemmin C-liigan lohkonsa.
Maajoukkue on pudonnut historialliseen alakuloon. Blågultilla on saaliina vain yksi piste neljästä MM-karsintapelistä.
Ruotsalaiskannattajien viha ja tuskastuminen ovat kohdistettu pääasiassa päävalmentaja Jon Dahl Tomassoniin.

Avaa kuvien katselu
Jon Dahl Tomasson (toinen oikealta) palkattiin Ruotsin päävalmentajaksi maaliskuun 2024 alussa. Kuva: Björn Larsson Rosvall / EPA
Tanskalaiselle vaadittiin potkuja lehdistön otsikoissa, ja kannattajat painostivat liittoa Ruotsin pelien aikana. Tomassonille kohdistettuja ”Tanskalaispaskiainen ulos” -lakanoita nähtiin useampi Göteborgin Nya Ullevi -stadionilla maanantai-iltana.
– Olen seurannut maajoukkuetta 30 vuoden ajan, enkä ole koskaan kokenut tällaista. En ole koskaan ajatellut, että Ruotsi voisi olla koskaan lähelläkään tällaista tilannetta, jalkapallomedia Fotbollskanalenin kolumnisti Olof Lundh kommentoi Ylelle.
Lundh kuuluu Ruotsin vaikutusvaltaisimpiin ja meritoituneimpiin jalkapallojournalisteihin.

Avaa kuvien katselu
Olof Lundh ei ole uransa aikana nähnyt koskaan tällaista tilannetta, missä Ruotsin miesten maajoukkue tällä hetkellä on. Kuva: All Over Press
– Kaikki jalkapallosta kiinnostuneet maassamme ovat erittäin turhautuneita. Kotistadion oli Solnassa täpötäynnä Sveitsiä vastaan – koko yleisö buuasi maajoukkueen ulos kentältä. Ullevilla sama juttu – massiiviset buuaukset pelin jälkeen Ruotsille. Tomassonille buuattiin raivokkaasti ennen jokaista peliä.
Buuauksien lopputulos nähtiin pian. Ruotsin jalkapalloliitto tiedotti tiistai-iltapäivällä Tomassonin saaneen potkut tehtävästään.
Supersukupolvi – mikä sakkaa?
Ruotsilla on tällä hetkellä käsissään hyökkäyssuuntaan yksi historiansa parhaimmista sukupolvista.
Erityisesti joukkueen kärkipari on maailman kärkikastia. Englannin Valioliigan Liverpooliin ja Arsenaliin tällä kaudella siirtyneet Alexander Isak ja Viktor Gyökeres ovat olleet maapallon halutuimpia maalintekijöitä.

Avaa kuvien katselu
Alexander Isak (oik.) ei ollut tyytyväinen Kosovo-ottelun jälkeen. Hyökkääjä kutsui Ruotsin esitystä pelissä ”hävettäväksi”. Kuva: Björn Larsson Rosvall / EPA
Tulivoimaa lisäävät Newcastlen Anthony Elanga ja 19-vuotias Barcelonan Roony Bardghji laidoilla, sekä Eintracht Frankfurtin Hugo Larsson ja Lucas Bergvall keskikentällä.
Ruotsi on pystynyt tekemään MM-karsinnoissa tähän mennessä vain vaivaiset kaksi maalia. Ne syntyivät karsinnan avauspelissä Sloveniassa.
Mistä kaikki kiikastaa?
Koko sen ajan, mitä Tomasson johti Ruotsia, pelasivat sinikeltaiset materiaalinsa mukaisesti. Pelitapa on ollut Lundhin kuvailun mukaan erityisen hyökkäävää ja jopa tyhmänrohkeaa.
Syksyn tappioiden myötä tyyli on kerännyt kritiikkivyöryn.
– Joukkueelta puuttuu pohja, minkä päälle rakentaa. Pelaajat ovat vaihtuneet kokoonpanossa hurjaa tahtia, vaihdoksia on ollut liikaakin. Kaiken päälle puolustus ei ole pysynyt kasassa. Tomassonin pelitapa on liian monimutkainen, Lundh arvioi ennen Tomassonin lähtöpasseja.
Näin Sveitsi iski maalinsa Ruotsia vastaan perjantaina.
Kun katsotaan esimerkiksi maanantain Kosovo-kamppailua, Ruotsi luo hyvin vähän hyökkäyspäässä maalitekotilanteita. Miksi on näin, siitä huolimatta, että sillä on kentällä Isakin ja Gyökeresin kaltaisia tähtiä?
– Se on hyvin ongelmallista: mikä on toiminut viimeksi viime Kansojen liigassa, ei toimi nyt lainkaan. Ruotsi onnistui silloin rakentamaan maalipaikkoja ja tekemään maaleja. Nyt mitään ei tapahdu. ”JDT:llä” on ollut päävalmentajana myös huonoa onnea: Isakilla ja Gyökeresillä ei ollut hyvä kesä ja Dejan Kulusevski on loukkaantunut.
Näin Arsenalin ja Ruotsin tähtihyökkääjä Viktor Gyökeres kommentoi Kosovo-pelin päätyttyä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Gyökeres SVT:n haastattelussa: ”Ei ole muita vaihtoehtoja kuin MM-kisat.””Täysi luottamus häneen, kunnes toisin käy”
Ruotsalaismedia Expressen kertoi maan jalkapalloliiton hallituksen pitävän kriisikokouksen tiistaina. Maajoukkueen synkkä tilanne ja Tomassonin asema olivat käsiteltävien asioiden listalla.
Lopputuloksena olivat Tomassonin potkut.
Tomasson itse kertoi Kosovo-ottelun päätyttyä, ettei todennäköisesti juuri nuku šokkitappion vuoksi.

Avaa kuvien katselu
– En tule saamaan unta tänä iltana, mutta minulla on sopimus liiton kanssa yhä voimassa. Olemme vielä keskellä karsintoja, joten odotan jatkavani täällä, Tomasson kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Kuva: EPA
Potkupäätöksestä isossa vastuussa oleva Ruotsin jalkapalloliiton jalkapallojohtaja Kim Källström on kaikkien katseiden alla. Kuten aiemmin syksyllä, myös maanantaina hän pysyi päävalmentajan tukena.
Siitä huolimatta, että Fotbollskanalen kertoi viime viikonloppuna Ruotsin liiton tutkineen vaihtoehtoja tanskalaisen korvaajaksi.
– Meillä on täysi luotto päävalmentajaamme, kunnes toisin käy, Källström muotoili Fotbollskanalenille.
Katso pelin jälkeinen Källströmin haastattelu SVT:n kanssa alla olevalta videolta.
Kim Källström SVT:lle: ”Luottamus päävalmentajaamme on olemassa.”
Fotbollskanalenin Lundh vaatii itse kansalliselta liitolta historiallista ratkaisua. Ruotsin miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja ei ollut koskaan aiemmin saanut potkuja. Lundhin mielestä nyt oli sen aika.
– On mielestäni uskomaton yllätys, jos liitto päättäisi jatkaa hänen kanssaan. En ole koskaan nähnyt Ruotsin päävalmentajan saavan tuollaista vihaa otteluissa. Hallitus tekee päätöksensä, mutta mielestäni Tomassonin erottamatta jättäminen olisi virhe.
– Kun häntä muistellaan Ruotsissa tulevaisuudessa, ihmiset miettivät, mitä ihmettä tapahtui? Sitä jää miettimään, kenen mielestä tämä oli hyvä ajatus. Kuinka helvetissä kaikki meni näin vihkoon?
MM-karsintoihin Suomen näkökulmasta sukelletaan myös 11 ystävää -podcastissa. Kuuntele Yle Areenasta tuorein jakso.
