Elämäni Biisin tähtisolistit viettävät syyslomaviikkoa pitkälti töiden parissa: ”Ei oikein ole syyslomaa, mutta onneksi muilla on!”

Etelä-Suomessa syyslomaviikko on jo täydessä käynnissä. Mennäkö syyssateessa sieneen vai nauttia kupponen kuumaa sisätiloissa? Elämäni Biisin tähtisolistit antavat omat vinkkinsä syysloman viettoon.

Mitä tähtisolistit tekevät syyslomalla?

Elämäni Biisin edellisessä jaksossa nähtiin tähtisolistit Lauri Mikkola, Henri Piispanen, Johanna Rauma, Suvi Teräsniska ja JP Leppäluoto. He paljastivat, minkälaisia syyslomasuunnitelmia heillä on tälle viikolle – vai onko minkäänlaisia!

– Koko viikko menee Turussa musikaalihommien parissa! Ei oikein ole siis syyslomaa, mutta onneksi muilla on,
naurahtaa The Addams Family -musikaalissa näyttelevä Lauri Mikkola.

Elämäni Biisin Lauri Mikkola seisoo vaaterekin edessä pukeutuneena nahkatakkiin ja raidalliseen puseroon. Taustalla näkyy erilaisia vaatteita.

Kuvateksti
Lauri Mikkola

Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Elämäni Biisi,Lauri Mikkola,nahkatuotteet

– Mä teen töitä vähäsen, koska varsinaista lomaa ei ole, mutta koitan kyllä ehtiä käymään sienessä hakemassa suppilovahveroita,
kertoo Henri Piispanen.

Piispanen haluaa myös pilke silmäkulmassa muistuttaa kaikkia, että jos löytyy hyvä paikka missä sieniä kasvaa, sitä ei saa kertoa muille – salainen paikka täytyy pitää omana tietonaan.

Henkilö istuu sohvalla rennosti pukeutuneena tyylikkääseen asuun, jossa yhdistyy farkkutakki, punainen kauluspaita ja raidalliset housut. Vierellä on viherkasvi, joka tuo luonnonläheistä tunnelmaa huoneeseen.

Kuvateksti
Henri Piispanen

Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Elämäni Biisi,Henri Piispanen

Johanna Raumalla on tiedossa sekä keikkailua että vapaata syyslomaviikolla:

– Olemme Punomo-yhtyeen kanssa keikalla Lobby Myyrmäessä perjantaina 17. päivä. Tämän lisäksi haluan ulkoilla paljon ja nauttia syksyn viimeisistä auringonsäteistä ja ihailla ruskaa,
Rauma suunnittelee.

Johanna Rauma istuu rentoutuneena kampaamotuolissa, taustalla näkyy meikkitarvikkeita ja peilejä. Elämäni Biisissä.

Kuvateksti
Johanna Rauma

Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Elämäni Biisi

Pohjoisen vahvistus Suvi Teräsniska elää hieman toisenlaisen lomakalenterin mukaan eteläsuomalaisiin verrattuna:

– Ei mulla ole tällä viikolla syyslomaa! Mä olen Oulusta, ja mulla on syysloma viikolla 43, ja hiihtoloma on muuten sitten viikolla 10. Ihan vaan siis tiedoksi kaikille etelän variksille,
Teräsniska naurahtaa.

Mutta eipä sillä viikolla 43 myöskään pahemmin lomailla, sillä Teräsniska kertoo saapuvansa Helsinkiin Elämäni Biisin bänditreeneihin.

Suvi Teräsniska, pukeutuneena ruskeaan mekkoon. Hänellä on kädet ristissä rinnalla, ja taustalla näkyy hengarissa roikkuvia vaatteita sekä osia huoneesta, jossa hän on.

Kuvateksti
Suvi Teräsniska

Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Suvi Teräsniska,Elämäni Biisi

Löytyipä tähtisolistien riveistä yksi syyslomalainen, nimittäin JP Leppäluodolla on selvät sävelet siitä, miten aikoo syyslomaviikkoa viettää:

– Otan iisisti ipanoiden kanssa. Saatiin värkättyä meidän pihalle notskipaikka niin ajateltiin paistella siellä jotakin,
Leppäluoto kaavailee.

JP Leppäluoto eisoo vaaterekistä nojaten vaateliikkeessä tai vaatehuoneessa. Hänellä on yllään tumma paita, jakku ja useita koruja. Taustalla näkyy erilaisia vaatteita ja laukkuja.

Kuvateksti
JP Leppäluoto

Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Juha-Pekka Leppäluoto,Elämäni Biisi

Pisteitä ropisi viime lauantain jaksossa!

Viime lauantaina suorana esitetyssä Elämäni Biisi -jaksossa vieraina olivat tähtitieteilijä Anne Liljeström, artisti Isaac Sene, kirjailija-terapeutti Anja Snellman, juontaja Ellen Jokikunnas sekä radiojuontaja Esko Eerikäinen.

Parhaiten pelissä menestyi Anne Liljeström, joka sai täydet pisteet! Kukaan illan vieraista ei kuitenkaan jäänyt pisteittä: Anja Snellman arvasi kaksi biisiä oikein, ja kaikki loput saivat yhden oikein. Koko jakson näet Yle Areenasta.

Legendoja luvassa seuraavassa Elämäni Biisi -jaksossa

Tänä lauantaina 18.10. on luvassa legendojen mittelö, kun toistensa biisejä veikkailemaan saapuvat kirjailija Raija Oranen, laulaja Meiju Suvas, toimittaja Seija Vaaherkumpu, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen ja näyttelijä Heikki Kinnunen.

Kotipeli kiihtyy, kun tämän syksyn Elämäni Biisin suorien lähetysten puoliväli on nyt ylitetty. Vielä kuitenkin ehtii mukaan, koska mitä vaan voi tapahtua!

Peli löytyy maksuttomasta Yle-sovelluksesta – lataa täältä kännykkääsi sopiva sovellusversio. Jos sinulla on jo Yle-sovellus asennettuna puhelimeesi, varmista, että se on päivitetty uusimpaan versioon.

Elämäni Biisi Yle TV1:llä lauantaisin klo 21 ja Yle Areenassa koska vain!