Kun ajamatta on kolme MM-rallia, on Rovanperä ero sarjaa johtavaan tiimikaveri Sebastien Ogieriin 21 pistettä. Selvää on, että Rovanperän on pystyttävä lyömään Ogier ja toinen tallitoveri Elfyn Evans toistuvasti, jos suomalainen mielii ottaa kolmannen mestaruutensa.

Huhtikuussa Kanariansaarten asvalttirallissa Rovanperä oli ylivoimainen, mutta tällä viikolla Keski-Euroopassa sekä Japanissa marraskuun alussa tienpinta on likainen, mikä ei perinteisesti kuulu Rovanperän suosikkilistalle. Ogier pääsee ensimmäisenä autona optimaaliselta paikalta matkaan perjantaina, kun taas Rovanperälle kolmantena autona luvassa voi olla jo yllätyksiä.

Rovanperä ilmoitti viime viikolla jättävänsä rallin, mutta lupaa kuitenkin taistella loppuun asti. Varmasti eläköityminen rallierikoiskokeilta olisi kaikkein maukkainta kolmas mestaruus vyöllä.

– Etelä-Amerikan rallit eivät sujuneet toivotulla tavalla, mutta kolme rallia on jäljellä vielä. Olemme yhä taistelussa mukana ja me emme luovuta, Rovanperä paaluttaa.

– On mielenkiintoista palata asvaltille. Keski-Euroopassa ei ole niin mukavaa ja jouheaa tietä kuin Kanarialla, sillä leikkauksia on paljon ja sitä kautta myös mutaa.

Rovanperällä on kuitenkin Keski-Euroopasta hienoja muistoja. Kaudella 2023 hän varmisti uransa toisen MM-tittelin ajamalla toiseksi. Viime vuonna Rovanperä ajoi vain valikoituja kisoja, eikä Keski-Euroopan ralli kuulunut suomalaisen kalenteriin.

– Kyseessä on hankala ralli, mutta kuitenkin hieno kisa. Yritetään tehdä siitä meille tällä kertaa hyvä, Rovanperä miettii.

– Vuonna 2023 meillä oli siellä hyvä vauhti ja muutenkin hyviä muistoja, kun voitimme mestaruuden. Testit rallia varten sujuivat hyvin ja fiilis autossa on ihan hyvä. Katsotaan, mitä kisa tuo tullessaan.

Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy torstaiaamuna testierikoiskokeella. Varsinainen kisa alkaa torstaina iltapäivällä. Sunnuntaina päättyvässä rallissa on luvassa yhteensä 18 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 306 kilometriä.