Mika Ripatin ja Seppo Vesiluoman luoma komediasarja on herkullinen kuvaus meidän tavallisten ihmisten heikkouksista ja vahvuuksista.

Teksti:

Henri Waltter Rehnström

Lottoaminen lienee yksi suomalaisuuden keskeisistä elementeistä. Se on aihe, jota on kiitettävästi käsitelty niin elokuvassa kuin televisiossakin. Mieleen nousevat erityisesti komediat Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976) ja Kaikki oikein (2008), television puolelta minisarja Lottovoittajien maa (1990).

Tähän samaan joukkoon liittyy myös vuosituhannen alussa valmistunut Ylen kausisarja Seitsemän (2001). Loistoduo Mika Ripatin ja Seppo Vesiluoman (Hyvien ihmisten kylä, Tappajan näköinen mies) kirjoittama sarja kertoo taloyhtiöstä, joka voittaa kimppalotollaan pääpotin. Kaikki sujuisi muuten hyvin, mutta yksi lottolipuista sattuu häviämään.

Aika ei ole tehnyt tehtäväänsä, sillä sarja tuntuu edelleen hyvin tuoreelta. Se on herkullinen kuvaus meidän tavallisten ihmisten heikkouksista ja vähän vahvuuksistakin. Ohjaaja Ilkka Vanteen käsissä näyttelijäohjaus on huipussaan. Risto Kaskilahti (kuvassa oik.), Vesa Vierikko (vas.), Sanna-Kaisa Palo ja Hannele Laaksonen vetävät parastaan taloyhtiön osakkaina, joiden elämän lottovoitto mullistaa.

Seitsemän, keskiviikko 15.10. klo 21.00, TV2