Chloé Zhaon ohjaama Nomadland kuvaa nykyajan pätkätyöläisiä Yhdysvalloissa. Elokuva palkittiin kolmella Oscarilla.
Teksti:
Milla Olkkonen-Lind
Yhdysvalloissa työskentelevä, Kiinassa syntynyt Chloé Zhao on tavannut kuvata elokuvissaan valtavirran ulkopuolisia yhteisöjä ja erilaisia identiteettejä. Sama jatkui hänen kolmannessa täyspitkässään Nomadland, joka perustuu Jessica Bruderin kirjaan. Se palkittiin parhaan elokuvan, ohjauksen ja naispääosan Oscareilla.
Nomadland seuraa pakettiautoon muuttanutta Ferniä, jolta lama on vienyt työn ja kodin. Kuvaus laajenee yhteisöön, nykyajan nomadeihin, jotka tulevat ja menevät. He kohtaavat toisensa ehkä taas toisaalla ja tekevät pätkätöitä siellä, mistä niitä löytyy. Pakuelämä tarkoittaa vapautta, mutta ajoittain myös yksinäisyyttä.
Maalailevan hitaasti etenevä draama keskittyy kuvaamaan ihmisiä ja ihmisyyttä. Frances McDormand on huippu Ferninä, jonka tarina on rakennettu erityisen taidokkaasti. Se täydentyy vaivihkaa matkan varrella paljastaen vielä loppumetreilläkin jotain olennaista hahmosta. David Strathairn esittää Ferniin tutustuvaa Davea. Muita keskeisiä hahmoja tulkitsevat todelliset pakueläjät, jotka esittävät fiktiivisiä versioita itsestään.
Nomadlandin jälkeen Zhao ohjasi Marvel-elokuvan Eternals (2021). Hänen tuorein työnsä tulee Suomen valkokankaille alkuvuodesta 2026: Hamnet kertoo Maggie O’Farrellin romaanin pohjalta tarinan siitä, kuinka lapsen kuolema vaikutti William Shakespearen Hamlet-näytelmän syntyyn.
✪✪✪✪
Nomadland, keskiviikko 15.10. klo 21.00, Teema & Fem
Lue myös: Kommentti: Marvel-sarjoja on liikaa, kun fanikin putoaa kärryiltä