Poliisi on havainnut uuden tekotavan, jolla yritetään kalastella yksityisten henkilöiden tietoja työpaikkailmoituksia hyödyntäen.
Poliisin valtakunnallisten tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikön tietojen mukaan nettiin on luotu kotisivut ravintolan nimissä, jossa ravintolalle on haettu työntekijöitä. Poliisin mukaan kyseistä ravintolaa ei tosiallisesti ole olemassa.
Aamulehti kertoi keskiviikkona Tampereen Kalevassa väitetysti toimivasta ravintola Ainohelmestä, josta on aloitettu poliisitutkinta. Lehti kertoi aiemmin tapauksesta, jossa Duunitori-palveluun ilmestyi ravintolan työpaikkailmoitus. Ilmoituksessa hakijoilta pyydettiin kopiota voimassa olevasta passista tai henkilöllisyystodistuksesta.
Poliisin mukaan ravintolalla luotiin suomenkieliset nettisivut, joiden kautta ravintolan ruokalistaan ja toimintaan saattoi tutustua. Sivut eivät ole enää käytössä.
Ravintolan kotisivuilla ei ollut mainintaa ravintolan virallisesta Y-tunnuksesta, jonka avulla voi tarkistaa yrityksen olemassaolon ja yhteystiedot.
Olemattomaan ravintolaan haettiin työntekijöitä toisen, laillisen palvelun kautta. Myös tässä yhteydessä työnhakijoiden henkilötietoja yritettiin kalastella. Työpaikkailmoitus on myöhemmin poistettu.
Poliisin tietojen valossa näyttää siltä, että ravintolan kotisivut tehtiin täysin tekoälyä hyödyntäen. Poliisi on tutkinnassaan saanut viitteitä myös siitä, että samankaltaisia sivustoja on luotu todennäköisesti tietojenkalasteluun myös muiden palveluiden varjolla.
Tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikkö tutkii toista mahdollista valesivustoa, joka mainostaa itseään lakiasiantuntijana ja tarjoaa lakipalveluita. Sisä-Suomen poliisin mukaan tutkinta tämän sivuston osalta on vielä alussa. Tapauksen tutkinnanjohtaja Tommi Juvonen kertoo Aamulehdelle poliisin lähettäneen tietopyyntöjä eri palveluntarjoajille.
Poliisi jatkaa molempien sivustojen osalta tutkintaa petoksen yrityksinä. Poliisi muistuttaa kaikkia olemaan valppaana haettaessa työpaikkoja ja palveluita internetin kautta.