Meriupseerin esikoisromaani mässäilee väkivallalla mutta herättää kiintoisia kysymyksiä Ukrainassa sotivista miehistä.
Joel Hohko: Volodjan pojat. WSOY 2025. 481 s.
Merivoimien aliupseerin Joel Hohkon (s. 1985) hurja esikoisromaani Volodjan pojat kertoo Konstantin-nimisestä suomenvenäläisestä miehestä, joka lähtee taistelemaan Venäjän puolesta Ukrainan-sotaan.
Vajaat puolet romaanista käynnistellään tapahtumia Suomessa ja Venäjällä. Konstantin eli Kostja on ensin yksitoikkoisessa työssä suomalaissairaalan vahtimestarina, seurustelee venäläisen Tanjan kanssa, yrittää hommata lasta ja kirjoittelee kaunokirjan käsikirjoitusta.
26-vuotiaalle nuorukaiselle koittaa aika suorittaa intti Venäjän asevoimissa. Läheiset ihmettelevät nuorenmiehen isänmaallisuutta, varsinkin kun Venäjä keskittää joukkoja Ukrainan vastaiselle rajalle.
Kostja matkustaa Venäjälle ja puetaan varusmiespalveluksessa ratnik-varusteisiin. Hän ryhtyy myöhemmin kahden vuoden sopimussotilaaksi ja saa paremmat edut kuin muut varusmiehet.
Kun Volodjan (eli Vladimir Putinin) ”erikoisoperaatio” alkaa, Kostjan yksikkö viedään Ukrainaan. Varusmiehet taistelevat Siperiasta tuotujen sotilaiden rinnalla huonoin tuloksin toivottomissa oloissa. Kostjan porukka harvenee olemattomiin. Eloonjääneet hamuavat itselleen rauhoittavia lääkkeitä ja koettavat selviytyä edes yhden päivän elossa.
Volodjan poikien kerronta on raportinomaista ja paikoin anteeksi pyytelemättömän ronskia. Norman Mailerin klassikkoromaani Alastomat ja kuolleet (1948) on selvä esikuva. Suorasukaista seksikuvausta on paljon.
Romaani korostaa Ukrainan-sotaa katastrofina venäläisten kannalta. Ylemmät upseerit eivät välitä ollenkaan miesten oloista, haavoittuneista ja kaatuneista puhumattakaan. Toisinaan venäläiset soturit haavoittavat itse itseään päästäkseen kauemmaksi tositoimista.
Taisteluiden lomassa Kostja viestittelee päivittäin Suomeen. Hän soittaa isälle ja alkaa itkeä puhelimessa. Isä tyynnyttelee ja käskee poikaa pysymään elossa ja palaamaan kotiin Suomeen. Sillä, miten sota lopulta päättyy tai miten kavereille käy, ei ole mitään merkitystä.
Joel Hohkon kirjoittajanote vaikuttaa kiintoisalta, olkoonkin, että kerronnassa on paljon raakileenomaisuutta. Kertoja onnistuu tehokkaasti vieraannuttamaan ajatukset pois Suomen oloista maailmaan, jollaiseen kukaan ei haluaisi joutua.
Romaani on sisällöltään monipuolinen ja pohjavireeltään suruvoittoinen. Vuoropuheluiden rakentaminen onnistuu Hohkolta vähintään kohtuullisesti. On sinänsä kiintoisaa, että suomalaiskirjailija vaivautuu kuvittelemaan myötätuntoisesti juuri venäläisten sotureiden näkökulmaa Ukrainan-sodassa.