Fintrafficin mukaan uuden tutkateknologian suurin etu on sen toimintavarmuus.


Fintrafficin mukaan tutkien asennus ei aiheuta haittaa liikenteelle, minkä vuoksi mittauspisteitä voidaan lisätä helposti myös vilkkaasti liikennöidyille tieosuuksille. Anu Kivistö
Suomen maanteillä otetaan pian käyttöön uudet, kehittyneet tutkalaitteet, jotka mittaavat liikennettä luotettavasti myös haastavimmissa keli- ja liikenneolosuhteissa, kertoo liikenteenohjausyhtiö Fintraffic tiedotteessaan.
Laitteet keräävät tietoa henkilöauto- ja rekkaliikenteen määristä sekä ajonopeuksista. Tiedotteen mukaan uusia tutkia aletaan hyödyntää jo tämän vuoden aikana.
– Uudet kehittyneet tutkalaitteet saadaan nyt ensimmäistä kertaa Suomen maanteille liikenteen mittauksen käyttöön. Ne keräävät tietoa ajoneuvotyypeistä ja kaistojen käytöstä, mikä mahdollistaa liikenteen analysoinnin ja tukee siten tulevien tieinvestointien suunnittelua ja turvallisuustavoitteiden saavuttamista, kertoo Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta palvelupäällikkö Eetu Karhunen.
Kestävät sääolosuhteita
Karhusen mukaan uuden teknologian suurin etu on sen toimintavarmuus. Tutkat eivät ole fyysisesti kosketuksissa tienpintaan, joten ne kestävät kulutusta ja sääolosuhteita paremmin kuin perinteiset tien alle asennetut liikennemittauslaitteet. Ne myös havaitsevat ajoneuvojen suunnan ja kaistan automaattisesti.
– Tutkaperusteinen liikenteen mittaus tuo nykyisin käytössä olevien tiehen upotettujen liikennemittauslaitteiden rinnalle vahvan lisänsä. Tutkalaitteiden etu on, että ne antavat jatkuvasti luotettavaa tietoa, vaikka olosuhteet haastaisivat perinteiset mittausmenetelmät talvisaikaan, Karhunen sanoo tiedotteessa.
– Tämä yhdistelmä, eli tarkkuus kaikissa olosuhteissa, joustava käyttöönotto ja vähäinen huollontarve, tekee teknologiasta elinkaarikustannuksiltaan kustannustehokkaan ja luotettavan työkalun maanteidemme liikenteen mittausten tueksi.
Tutkapohjaista teknologiaa on hyödynnetty muun muassa valtatie 2:lla Pirkkolassa ja kantatie 50:llä Länsiväylällä kuluvana vuonna. Lähivuosina laitekantaa kasvatetaan noin 10–20 laitteella vuosittain.
Fintrafficin yleinen liikennelaskenta kerää tietoa liikenteestä koko Suomen valtion omistamilta tieverkoilta, joita on noin 78 000 kilometriä.