Kreikan hallitus ajaa läpi lakia, joka sallisi 13-tuntisen työpäivän poikkeustilanteissa. Hallitus on korostanut, että 13-tuntinen työpäivä on vapaaehtoinen ja edellyttää työntekijän suostumusta.
Uudistuksen on nähty vaikuttavan erityisesti palvelualoihin kesien vilkkaan lomasesongin aikana.
Laki on kirvoittanut paljon vastustusta ammattiliitoilta ja oppositiopuolueilta. Ne katsovat, että työntekijät joutuisivat irtisanomisuhan alle, jos he kieltäytyisivät pidemmistä työpäivistä.
Kreikan parlamentin on määrä äänestää laista torstaina.
EU:n tilastotoimisto Eurostatin mukaan kreikkalaiset työskentelevät keskimäärin 39,8 tuntia viikossa, kun EU:n keskiarvo on 35,8 tuntia.