Matin ja Tepon tuleva julkaisu herätti riemastusta sosiaalisessa mediassa.

Matti ja Teppo Tangomarkkinoilla vuonna 2022. Joona Rissanen

Legendaarinen veljesduo eli Matti ja Teppo tekevät paluun. Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että Matti ja Teppo aikovat julkaista uutta musiikkia pitkän tauon jälkeen.

IS kertoi, että My Love -niminen kappale julkaistaan 17. lokakuuta. Uuden julkaisun parissa ovat tehneet töitä myös Tepon pojat Santeri ja Oskari.

Duon paluu keikkalavoille tosin on vielä auki. Se riippuu Matin kunnon kohentumisesta.

Ilta-Sanomat tavoitti Teppo Ruohosen Santeri-pojan kommentoimaan yllätysuutista. Santeri kertoi, että ei tiedä yksityiskohtaisempia asioita Matin voinnista, mutta kommentoi, että hän vaikuttaa innostuneelta.

– Kyllähän hän ihan hyvävointiselta vaikutti. En pysty sen kummemmin sanomaan, koska en itsekään sen kummemmin tiedä, enkä ole kysellyt, mutta kovinkin innostuneilta vaikuttivat kumpikin, Santeri kommentoi lehdelle.

Hän kertoo, että takana on pitkä prosessi ja he ovat työstäneet useita kappaleita. Duon tavoitteena olisi julkaista albumi keväällä 2026.

– Varmaan ainakin vuoden päivät ollut hissukseen teossa. Ei ole ollut mitään aikatauluvelvoitteita tai paineita sen suhteen, vaan omalla tahdilla on tehty, miten kukin on jaksanut ja kerennyt, Santeri kertoi IS:lle.

Matin ja Tepon tuore musiikkiuutinen herätti faneissa riemastusta. Moni jakoi innostuksensa Iltalehden Facebook-sivuilla.

– Mahtavaa! Tätä on odotettu, eräs kirjoitti.

– Se on mahtavaa!

– Paras uutinen tänä vuonna. Ihanaa, teitä on ollut niin ikävä.

– Ja vauhti kiihtyy. Loistavaa Masa ja Tepi.

– Siellä on sitten keikoilla ns. tupa täynnä, jos palaavat, eräs arvioi.

– Ai kun kiva. On sitä odotettukin.

– Hienoa. Ihan kohtuu ura äijillä.

Viime aikoina veljesduo on viettänyt hiljaiseloa. Talvella 2024 kaksikko ilmoitti kesän keikkojen peruuntumisesta. Edeltävänä syksynä uutisoitiin keikkojen peruuntumisesta ja että Matti kärsii terveysongelmista.

– Annetaan Matin viettää rauhallista toipilasaikaa. Palataan syksymmällä asiaan! kerrottiin alkuvuodesta 2024.