Helsingin Sanomien kriitikko Pekka Torvinen kirjoittaa, että Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvan jokaisessa kohtauksessa on menty sieltä, missä aita on matalin.

Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvan pääosissa ovat alkuperäissarjan näyttelijät Tom Lindholm ja Tuija Ernamo. Tuomas Lepikkö

Lauri Nurksen ohjaama Kyllä isä osaa Lapissa -elokuva saa Helsingin Sanomien arviossa kovaa kritiikkiä.

Kyllä isä osaa Lapissa jatkaa tv:stä takavuosina tutuksi tulleen perheen seikkailuja.

Vuonna 2024 julkaistu Kyllä isä osaa -elokuva oli yksi julkaisuvuotensa katsotuimmista kotimaisista elokuvista. Menestyselokuvan jatko-osassa isä (Tom Lindholm) ja äiti (Tuija Ernamo) pakenevat jouluvalmisteluja Lappiin, mutta lapset seuraavatkin perässä ja kaivattu rauha on tipotiessään.

Helsingin Sanomien kriitikko Pekka Torvinen antaa elokuvalle yhden tähden.

– Kriitikkona tällaisen tuotoksen kohdalla täytyy miettiä, mitä oikein arvioin. En ainakaan elokuvataidetta, Torvinen kirjoittaa arviossaan.

Hän tylyttää, kuinka uutuuselokuva tekee kaiken tyhmemmin kuin viimevuotinen edeltäjänsä, joka sekin sopi lähinnä tamperelaisille tai masokisteille.

– Uutuus on hädin tuskin elokuvaksi tekeytyvä tv-sarjan ylipitkä jakso. Tuntuu, että jokaisessa kohtauksessa on menty sieltä, missä aita on matalin ja vitsi ilmiselvin –kakkahuumori jätetään tosin käyttämättä.

HS:n kriitikko on löytänyt auttavasti kehuttavaa elokuvasta.

– Yksi hyvä puoli elokuvalla on: se ei jää mieleen. Rahanmenetyskin saattaa siis unohtua.

Iltalehden toimittaja Niilo Helminen antoi elokuvalle kaksi tähteä. Hän kirjoitti arviossaan muun muassa, kuinka elokuvaversiossa tuntuu, että sarjasta tuttua yksinkertaista kerrontaa on sotkettu jo liialla kohelluksella.

– Ajallisesti jouluun sijoittuva elokuva voi olla myös sopivan hömppää katsottavaa pyhiksi, mutta kovin laadukasta elokuvakokemusta hittielokuvan jatko-osasta ei kannata etsiä, Helminen kirjoitti.

Kyllä isä osaa Lapissa -elokuva saa ensi-iltansa 15.10.