KalPa ja Lukko ottivat voiton illan CHL-kierroksella.


KalPa varmisti toisen sijan CHL:ssä. AOP
Kuopion KalPa otti keskiviikko-illan CHL-ottelussa 3–1-voiton kotonaan itävaltalaisesta Klagenfurtista. Samalla se varmisti Suomen joukkueiden kannalta merkittävän menestyksen CHL:ssä.
Ottelu lähti käyntiin KalPan vahvalla tempolla. Alle yhdeksässä minuutissa Joona Saarelainen ja Juuso Könönen iskivät molemmat maalit mieheen ja veivät kotijoukkueen nopeasti 2–0-johtoon.
Kolmannen erän seitsemännellä minuutilla Lukas Kanak viimeisteli KalPan kolmannen osuman, ennen kuin Thomas Hundertpfund maalasi vierasjoukkueen ainoan osuman ylivoimalla neljä minuuttia ennen loppua.
KalPan maalilla Patrik Kerkola torjui 28 laukausta.
Voitto merkitsi sitä, että KalPa varmisti CHL:n runkosarjan kakkospaikan. Tämä on historiallista siksi, että mitkään saman maan joukkueet eivät ole aikaisemmin onnistuneet nappaamaan kahta ensimmäistä sijaa CHL:n sarjataulukossa.
Tiistaina Ilves varmisti täydet pisteet runkosarjassa ja teki historiaa nykyisen sarjajärjestelmän aikana olemalla ensimmäinen joukkue, joka voitti runkosarjan menettämättä pistettäkään.
Lukko taisteli
Rauman Lukko pelasi viimeisen CHL-runkosarjaottelunsa puolalaista GKS Tychyä vastaan, ja suomalaisia vilisevä Tychy laittoi raumalaiset koville Puolassa.
Ottelun maalinteon aloitti kotijoukkue, kun Bartłomiej Jeziorski avasi maalihanat jo toisella peliminuutilla.
Lukko nousi ensimmäisessä erässä rinnalle ja ohi Antti Saarelan ja Steven Jandricin osumilla, mutta Suomen Henri Knuutinen toi puolalaisjoukkueen tasoihin toisen erän alkupuoliskolla virolaisen Mark Viitasen syötöstä.
Molemmat joukkueet osuivat vielä kahdesti ja pitkään näytti siltä, että ratkaisua haettaisiin jatkoajalta. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Leo Tuuva kuitenkin nousi Lukon sankariksi iskemällä voittomaalin vain 48 sekuntia ennen päätössummeria.
Tuuva ratkaisi vierasjoukkueelle 5–4-voiton, joka samalla varmisti Lukolle CHL:n runkosarjan viidennen sijan.
Leo Tuuva ratkaisi voiton Lukolle. Elmeri Elo / AOP
