Tähtitieteilijät ovat ottaneet radiokuvan, jossa näkyy kaksi toisiaan kiertävää mustaa aukkoa. Aiemmin on kuvattu vain yksittäisiä mustia aukkoja.

“Onnistuimme saamaan kuvaan ensimmäistä kertaa kaksi toisiaan kiertävää mustaa aukkoa”, iloitsee Mauri Valtonen Turun yliopistosta.

Kuvattu kohde on kvasaari nimeltä OJ287. Turun yliopiston tutkijat ovat 1980-luvulta asti tutkineet ja mallintaneet tätä mustien aukkojen paria.

Valtosen johtamassa tuoreessa tutkimuksessa verrattiin aiemmin tehtyä teoreettista laskua radiokuvaan. Osoittautui, että mustat aukot löytyivät tarkalleen sieltä, missä niiden ennustettiinkin olevan. 

Nyt julkaistu havainto toi vahvistuksen sille, että mustien aukkojen pareja on olemassa.

“Kuvassa mustat aukot tunnistetaan niistä lähtevien voimakkaiden hiukkassuihkujen avulla. Mustat aukot itsessään ovat täysin pimeitä, mutta ne voidaan havaita näiden hiukkassuihkujen tai aukkoa ympäröivän kuuman kaasun perusteella”, Valtonen kertoo.

Tutkijat tunnistivat myös ensi kertaa täysin uuden mustiin aukkoihin liittyvän ilmiön, niin sanotun kasteluruiskuefektin. Se syntyy, kun musta aukko liikkuu radallaan, jolloin hiukkassuihkun suunta muuttuu jatkuvasti.

Aiheesta lisää Turun yliopisto