Temptation Island Suomi: Nooa, Roope, Boston ja Semi iltanuotiolla
Teemu Laitinen

Iltanuotiolla nähdään totaalinen yllätys Temptation Island Suomessa.

kokee elämänsä yllätyksen Temptation Island Suomen iltanuotiolla 16. lokakuuta.

Videolla Semi ja Julia kertovat Tempparit-kokemuksestaan:

Edellisessä jaksossa Semin kumppani viihtyi tiiviisti Sinkku- kanssa. Kaksikko vietti kaksi yhteistä yötä suudellen, ja mukana oli myös käsipeliä peiton alla.

Semi istuu iltanuotiolla odottamassa videota kumppanistaan. Hän toivoo näkevänsä iloisen Julian toisella villalla. Hän ei tiedäkään, että näkeekin illan aikana kaksi videota.

Ensimmäisellä videolla hän näkee, kuinka Julialla oli iltanuotion jälkeen yöseuraa. Videolla selviää, että Julia nautti saamastaan huomiosta ja läheisyydestä. Semi ei ole yllättynyt Julian käytöstä, mutta videon katsominen tuntuu pahalta.

Julia ja Semi, Temptation Island

Oululaiset Julia ja Semi olivat Temppareissa ensimmäistä kertaa parina mukana kolme vuotta sitten.
Teemu Laitinen/Sanoma

– Mikset ole sitä huomiota antanut? grillimestari kysyy.

– Se on varmaan se itsestäänselvyys tullut tässä pitemmässä suhteessa. Se on myrkkyä parisuhteelle, ja se on myrkyttänyt meidän parisuhteemme. Tässä on lopputulos, Semi tuumaa.

Semi ja Julia ovat seurustelleet seitsemän vuoden ajan. Hän tuumaakin, että hänen on otettava Timistä mallia.

Toinen video

Samilla on vielä yllätys Semille, sillä hän saa toisenkin videon  katsottavakseen.

Semi näkee, kuinka Julia kertoo, että hän panettaa kuin pientä oravaa. Timin selostamana Semi näkee myös, kuinka taskubiljardia pelataan sängyssä. Julia heittääkin, että Timillä on hierojan kädet.

– Hierojan kädet tekivät työtä pyynnöstä. Mikä päällimmäinen tunne on? Sami kysyy.

– Itseviha. Olen päästänyt tämän suhteen tähän tilanteeseen. Sitten kärsin siitä, Semi vastaa.

Temptation Island Suomi: Julia ja Timi

Julia ja Timi ovat viihtyneet peiton alla.
Teemu Laitinen / Sanoma

Myöhäistä painaa nappia

Semi myöntää kysyttäessä, että näki toisella videolla käytöstä, jonka itse on teoillaan tilannut.

– Ei tuossa ole kuin yksi suunta tuolla junalla, Semi sanoo muille varatuille.

– Mietin sitä nappia, mutta se on jo myöhäistä, hän jatkaa viitaten hätäpainikkeseen, jonka avulla yksi varatuista pääsee keskustelemaan puolisonsa kanssa.

Semi on kertonut aiemmilla videoillaan, että häntä ärsyttää Julian itkuisuus. Hän on myös kuvaillut puolisoaan säälittäväksi.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruutu+:ssa.