Jim Carrey elokuvassa Sonic the Movie 2 (2022) © Paramount Pictures and Sega of America.

William Hannan ja Joseph Barberan luoma tieteisanimaatioklassikko The Jetsons on kääntymässä valkokangasversioksi.

Variety-lehden mukaan uuden The Jetsons -elokuvan tekeminen on jo aika hyvällä mallilla. Ohjaajaksi on ehdolla kahdesta Jurassic Worldista tuttu Colin Trevorrow ja pääosa on menossa Jim Carreylle, joka on selvästi vihdoinkin valmis tekemään muutakin kuin Sonic the Hedgehog -elokuvia.

Trevorrow tai Carrey eivät ole vielä virallisesti allekirjoittaneet sopimuksia Warner Bros. Picturesin kanssa, mutta Variety harvemmin ennenaikaisia tai turhanpäiväisiä huhuja julkaisee, joten sikäli tilanne näyttää lupaavalta.

Vuonna 1962 päivänvalon nähnyt The Jetsons kertoo tulevaisuuden maailmasta ja keskittyy Jetsonien perheeseen. Sarja on klassikko, mutta pysynyt aika tehokkaasti pois valokeilasta koko 2000-luvun ajan. Edellisestä The Jetsons -elokuvastakin on ehtinyt kulua jo 35 vuotta.

Elokuvaversio löytyy SkyShowtimesta, mutta itse sarja ei ole Suomessa katsottavissa.